Dahlia

Loppurutistus

2012-02-08T14:52:00.010+02:00

Aloittaessani bloggaamisen lähes viisi vuotta sitten, oli se uusi aluevaltaus. Olin 2004 mennyt kihloihin ja ostanut vanhan torpan miehen kanssa. Asuimme kyllä yhdessä mutta nykyinen yhteinen koti ja siihen liittyvä remppa alkoi 2006. Sinä vuonna menimme naimisiin ja aloitimme adoptioprosessin. Torppa oli vaatimaton ja rakas yhteinen investointi. Yllättävä ja tunteikas suhdekuviomme oli päätynyt yhteiselle taipaleelle vuosituhanne alussa. Löydettyämme torpan aloitimme nyhtämään vuohenputkia torpan puutarhasta ja tekemään ensimmäisiä sisustusjuttuja torpan sisällä. Yhtä hyvin voisi tunnepuolella sanoa, että nk. "vuohenputkia" nyhdettiin meistäkin toistemme avulla ja elimme toteuttaen ajatusta, että luomme meidän näköisemme elämän (joka oli siis suhteen alussa tullut esille), sellaisen missä molempien unelmia, tarpeita ja arvostuksia pyrittäisiin huomioimaan. Lähdin siis kirjoittamaan blogia kaiken tämän keskeltä ja aloitin torpan ja puutarhan tiimoilta kesällä 2008.

Unelmia ja jaettavia asioita kuitenkin lisääntyi ja pian löysin itseni kirjoittamasta yleisiä jaettavia asiota arjesta otsikolla "tarinoita arjesta". Blogin kirjoittaminen haastoi miettimään, missä menee sellainen "julkinen" ja yksityisyyden raja. Muut blogit antoivat myöskin paljon apua. Olen käyttänyt nimimerkkiä, mutta kirjoittanut ja laittanut kuvia jotka olen katsonut sellaisiksi, että kuka tahansa voi ne mielestäni kanssani jakaa, eikä minulle olisi siksi ollut kauheaa vaikka olisin kirjoittanut omalla nimelläni näin jälkeenpäin ajatellen. Oli mielenkiintoista ja hauskaakin huomata, missä oma yksityisyys käytännössä menee. Blogimaailmassa on paljon ihania ihmisiä ja joskus olisi sitä ajatellen ollut kiva olla henkilökohtaisempikin. Tämä asia on etenkin tullut eteen kun kirjoitan lapsista. Muistan kuinka tarkkoja nykyiset teinit olivat siitä, miten heistä puhutaan ollessaan pienempiäkin..."tätä et sit sano"...ja blogin suhteen olen pyrkityt kunnioittamaan heidän rajojaan. Eli elämäni suurin asia on ollut tarkan "syynin" alla ;)

Miehestä olen kirjoittanut aika vähän, vaikka mies on oikeastaan ollut minulle sellainen ihmissuhde josta ammennan voimaa ja intoa elämässä. Suhteethan ovat nekin kuitenkin aika henkilökohtaisia asioita, eikä millään aina niin "tämän näytän kaikille mielelläni"-näköisiä joten olisi tunutunut hassulta kirjoittaa ja laittaa kuvia kuten sisustukseta, poleerata hiukan ja rajata ensin ja sitten ottaa julkinen "otos"! Meillä on ihan kiva yhteinen elämä ja suhde, mutta suhteista puhuminen vaatii minusta aina varjojenkin kuvaamisen ollakseen todellisia ja kauniita. Kuten puutarha on pikku hiljaa rakentunut vaikka siellä muutama sinnikäs vuohenputki putkahtelee esille, on mies ja minäkin löydetty perheen kanssa "muotomme" ja muutama vuohenputki putkahtaa kitkettäväksi silloin tällöin.

Suurin yhteinen haaveemme, sellainen jota emme aluksi edes uskaltaneet toivoa, toteutui 2009 kesällä kun pieni yhteinen kuopus tuli elämäämme. Siitä kirjoittaessa loppui sanat, vaikka musiikkivideon kuvineen teinkin ja pidän sitä yhä kuten toista blogiin tekemääni videonpätkää (kolmesta ensimmäisestä lapsesta) yhtenä rakkaimmista blogimerkinnöistäni. Adoptio on ihan uskomaton kokemus ja koskettaa niin monella tasolla. Pieni kuopus on minulle ihme. En osaa sitää muulla tavalla sanoa. Osittain siihen liittyy sekin, että omalta puoleltani luulin lasten saamisen olevan minulle jo mahdotonta. Mutta kuopus tekee kyllä joka päivä selväksi että mahdollista se oli ja ihka elävänä ja eläväisenä elää kanssamme mukana tässä ja nyt! Ja juuri niin suurena asiana se kuitenkin vei huomioni blogimaailmasta.

Yhä kirjoittelin lähinnä otsikon alla juhlapäivä. Hiukan olen myöskin kirjoittanut kirjoista ja koska en ole halunut kauheasti debatoida (vaikka Ruotsissa olenkin syntynyt ja ruotsalaiset käyvät käsitykseni mukaan jos minkälaista "debattia" :) ei otskon alle "mielipide" ole tullut niin paljoa. Täällä näytön toisella puolella olen kyllä paljon mieltä kaikenlaisesta :D . Kaikki edellä mainittu on ollut keskeistä elämässäni ja nyt syksyllä kuten huomasitte minulle tuli isoja muutoksia lasten suhteen. Yksi itsenäistyi vieläkin isommin ja lähtee ilmeisesti armeijan jälkeen Helsinkiin opiskelemaan. Kaksi jatkaa lukiota asenteella "meillä on itsenäistyminen meneillään, pärjäämme enemmän omillamme" ;) ja kuopus on päivät päiväkodissa.

Syksyllä löysin itseni toteuttamasta pitkäaikaisen ajatuksen ja jonkinlaisen unelman. Se liittyy työhön, josta en täällä ole kirjoittanut. Olen monet vuodet fokusoinut tänne kotiin ja siitä kirjoittanut tätä blogia. Jonkinlainen tuunaaja kodin suhteen tulen olemaan aina, mutta syksyllä tosiaan hain y-tunnuksen ja kelapätevyyden ammatilleni jota en ole yksityisesti harjottanut, vaikka erikoistuin 2003-2007. Ja jotenkin näin jälkijättöisesti (olen siis lopettamassa blogin tekemistä tähän tekstiin) halusin kirjoittaa, että tämä uusi "tulokas" on myöskin vienyt minua kauemmaksi blogilandiasta. En osaa täältä vain hävitä, enkä osaa jättää tätä ilman "epilogia" tänne roikkumaan. Pitkään halusin tunnistella jatkanko ehkä joskus sittenkin. Nyt olen varmistunut käytännössä ja ajatuksen (tunteenkin tasolla pitää siis sanoa ;) että ehkäkin-asenne on kokeiltu ja olen päättänyt lopettaa blogin tekemisen. Jätän blogini tänne olemaan, näin alkuun ja toivotan teille kaikille jotka vielä jatkatte bloggailua, tai muuten eksytte tänne oikein hyvää jatkoa. Sen enempää en työstäni osaa/halua tänne kirjoittaa. Olen siis pienimuotoisesti näin alkuun mukana kivassa yksityisten yrittäjien porukassa. Muuten arki jatkuu aivan tavallisesti.

Blogihan on ollut aika paljon ilojen jakamista. Olen vakuuttunut että ilojen jakaminen on joskus vähintäänkin yhtä tärkeää, kuin surujen ja vaikeuksien. Joissain tilanteissa jopa tärkeämpää. Kiitän vuosien varrella saamistani kannustavista, kauniista ja lämpimistä sanoistanne. Yhä piipahdan teitä muita bloggaajia välillä katsomassa vaikka itse en tänne omaani enää kirjoitakaan. Iso iso hali!

/Dahlia

Vanhoina hyvinä aikoina

2012-01-07T20:58:00.000+02:00

Löysin Suomalaisen kirjakaupan alemyynnistä viehättävän teoksen "Mielikuvia ja mietteitä menneistä ajoista" Urpo Martikaiselta. Johan oli kauniita ja lämminhenkisiä akvarellejä ja tekstejä nostalgisista miljöistä entisajan Suomesta. Vaikka mielellä elän nykyaikaa niin ehdottomasti nostalgisten muistojen ja entisaikojen kauneuden ympäröimänä. Mun on pakko kuvata tänne blogiin yksi kaunis akvarelli ja lainata siihen liittyvä teksti:

"Piipusta tupruava savu, palavasta tuohesta ja koivuhalosta kuuluva kotoisa rätinä uunissa, koiranputken kukinnan tuoksu. Isäntä vaappuu verkkaisesti puuliiterin suuntaan hakkaamaan puita saunaan ja hellaan. Mökin ovi on puoliraollaan, sisältä soivasta radiosta kuuluu luantain toivotut. Lauantaiehtoon kohokohta, saunominen on edessä. makoisat löylyt. Tuoreen vastan tuoksu ja saunapuhtaana takasin tupaan. Yksinkertainen koti on vaatimaton, kaappeja ei juuri ole, koska ei ole paljon säilytettävääkään. Melkein kaikki, mitä elämään kuuluu, on näkyvillä: astiat hellalla, vaatteet seinällä nauloissa ja lehdet pöydän vierustalla".

Tunnistan tunnelman ja monelta osin maalla on tullut elettyä tuo entisajan hetki lähes identtisesti. Vielä löytyy Suomesta ihmisiä jotka, ellei kokoaikaisesti, niin ainakin kesällä uppoavat tuohon samaan yksinkertaiseen kokemisen autuuteen. En kuitenkaan aio ikävöidä kesää nyt. Lapsen kanssa kehuskeltiin tänään talven ensi lumia ja talven mukavuutta (!). Kirjasta tosiaan löytyi tätäkin komppaava kaunis nostalginen kuva:

Hyvää uutta vuotta 2012!

2012-01-03T11:12:00.002+02:00

Tämäkin vuosi päättyi iloisesti jouluun. Pienet tontut hiipi ikkunoille kauniiden joulunkukkasten seuraksi. Lopulta koitti todellisen joulupukin tulo.

Sieltä tulla tupsahti parvekkeen oven kautta. Jakoi lahjat ja jatkoi matkaa korvatunturille.Huolimatta lumen sitkeästä poissaolosta, oli tunnelma aivan yhtä jouluinen kuin jouluina joulu on! :D

Kuten moni muu pieni seurasi meidänkin kuopus pukin liikkeitä hyvin tarkasti. Tosin tämä kuva on otettu pukin tullessa (huom!). Tämän jälkeen huomio olikin lelujen hurmiollisessa maailmassa joiden mielikuvitusta herättävä tunnelma voittaa hurmaavimman joulupukinkin. Meillä lensi helikopterit ja "päräji" paloautot valmiina pelastamaan sankarillisesti kaikista mahdollisista tilanteista. Ukkoja pelastui olohuoneen palmun juurelta...ja juuri palmujen juurelle oli tänä vuonna lentänyt kaksi sisarusta, vanhin tosin kotiutui armeijan vihreistä hetkeksi kodin joulun viettoon. Siellä etelässä joulu näyttikin tyystin toiselta ja sen kuvittelemiseen tarvitsin mielikuvitusta, siitäkin huolimatta että uutisissa erikseen mainittiin etelän lomien suosioista joulun aikoihin. Viikon matkan jälkeen kuvat todistivat lämpöä ja kauniita meren aaltoja ja vähintääkin yhtä herkullisista ja runsaista juhla-aterioista. Joulutunnelma olikin muodostunut aivan muista aineksista mutta tunnelma ja ilo oli ollut aivan yhtä käsinkosketeltava!

Mutta takaisin kotiimme, jossa me muut jatkoimme perinteisen joulun viettoa. Ei joulua ilman jouluähkyä. Sehän tulee ihan väkisinkin kun mietin ruokien sisältöä... sinne tänne voita, loraus kermaa, siirappia ja pala suklaata...no muutama pala silloin tällöin. Hetken maistuu hyvälle ja suolasilliin tehty rosolli tasoittaa makeiden herkkujen makuja. Kerran vuodessa nautittuna aivan loistava ateria. Juhlaruokana vielä siinä mielessä helppo, ettei tarvitse miettiä mitä tekee. :)

...ja vielä luo tontut hetken kodikkuutta omilla paikoillaan kun vuosi vaihtuu ja moni kuten minä, tekee uusia lupauksia. Haluaisi lunastaa toiveiden ja unelmien hedelmää. Minullakin muutama aina hiipi mieleen vaikka olen huomannut hiipivän ikävästi poiskin joskus kevättä kohti ;) . Pienillä lupauksilla varustettuna oli kuitenkin kiva juhlistaa uutta vuotta. Räjäyttelimme sen kunniaksi muutaman kauniin ja kuuluvan pommin samaisen aidan takana josta pukki jouluna jatkoi matkaansa. Tämän vuoden puolelle jäi vielä blogini toivotukset kaikille: Oikein ihanaa uutta vuotta 2012!

Kuulumisia!

2011-10-03T19:47:00.006+03:00

Hyvää syksyä! Pitkästä aikaa täällä, sisään kirjautuneena kädet näppäimillä blogitekstiä luomassa (kuopus on isänsä kanssa kalassa). Ajattelin muutaman hetken vieraantuneeni blogimaailmasta, mutta käytyäni itseni kanssa keskustelua huomasin, että pidän bloggailusta sinänsä, mutta voin olla siinä puoliaktiivinen. Voisin ohittaa sellaisen nk. kognitiivisen harhan siitä että vaihtoehtoja on vain kaksi; täysillä tai ei ollenkaan. :) Minusta ei tällä hetkellä ole siis kumpaankaan. Mutta tänään aloitan bloggaamisen. Tintin kommentti edelliseen sai mut iloiseksi. Ajatella, että joku muistaa juttuni tässä loputtomassa bittiavaruudessa. Kiitos! Ja Ennalle kans erityinen kiitos tunnustuksesta (monikossa itseasiassa). Puhallatte eloon vanhan bloggaajan liekin! :) Ajattelin kirjoittaa hiukan noiden omien tunnisteiden pohjalta. Tiedostan, että tästä insertistä tulee pitkä. Eli ääripäästä toiseen nyt tänään ,tämä minun bloggaaminen ;)

Tämä teille kaikille kanssabloggaajille!

LAPSET

Aloitan lapsista (yllätys yllätys)

Jatkan siitä mihin ennen blogipaussia jäin, näihin muutoksiin lasteni, esikoisen ja kuopuksen elämässä. Muutoksiin minun elämässä myöskin. Nyt nämä muutokset ovat tapahtuneet ja niissä on eletty niin pitkään että uusi tilanne on löytänyt tasapainonsa. Esikoinen on armeijassa Kajaanissa. Käytiin siellä ensimmäisenä viikonloppuna ja nyt voin tässäkin todeta, että meidän armeija on ihan sivistysvaltion armeija ja kauhujutut jota vanhempi miesväki kertoo on joko historiaa tai sitten ajansaatossa uuden muodon saatua tarinaa;) Olin aivan hajalla kun bussi kaupungista lähti eka kertaa (sotilaskuljetus siinä sanotaan). Tuli se sama olo joka mulla oli kun samainen poika vietiin sylistä vastasyntyneenä bilirubiinin takia valolampun alle. Reippaana hyvästelin ja sitten vaaransin varmaan liikenteen kyynelsilmin. Nyt sitten olen huomannut että sama auto tulee ja lähtee lähes joka viikonloppu. Ryhdikäs esikoinen armeijan vihreissä on vakuuttanut mieleni pärjäävyydestä ;). Kaikki odotetaan sitä silti ilolla kotiin ja perjantai-illanherkut on nyt perheen vakiintunein tapa (aina löytyy hyvä syy herkutella, obs!). Silloin ollaan lähes aina kaikki hetki koolla!

Tällainenkin lakki vaihtui baretin tilalle hetkeksi kun IB-oppilaat lakitettiin. Armeijan vihreät vaihtui baretin lisäksi siis ihan juhlapukuunkin heti syksyn alussa.

Saatuani siis sydämeni ehyeksi edellisestä lähti sitten kuopuskin päiväkotimaailmaan. Lyhyin päivin aloitti ja aluksi itki mennen tullen. Jonkinlainen hätä pienellä miehellä aluksi oli ja ennenkuin me vanhemmat pahemmin säikähdettiin (adoptiokuvio saa aikaan kauheita pelkoja lapsen hylkäämiskokemuksesta tällaisessa tilanteessa) oli pieni mies rauhoittunut ja lähti ilolla leikkimään, istahti autoon hakiessa ja aloitti loputtoman tarinoinnin asioistaan joka asioiden loputtua päättyy yleensä lauleskeluun ja kysymyksiin. Rauhoittava äänimaailma takapenkillä ei hevin lopu. "Lähdetäänkö me tänään ongelle...virvelillä? " :)

Pienikin mies vihreissä ;)
ja ISO kala! :)

ARJESTA

Olen aloittanut lähes kokopäiväisen työnteon (80%). Keskiviikkoisin olen kuopuksen kanssa kotona ja jos kaikki menee kuten kuvittelen olen iltaan mennessä tehnyt pyykit ja vähän muutakin kodin eteen. Töitten päälle ei hirveästi mieli tekemisiä kasata ellei ole pakko. Eilen (keskiviikkopäivä ja taloudellisia ihmeitä odottava mahdollisuus) totesin naapurille että taitaa torpalta haetut omenat joutua heittämään ellei niile tee jotain, eikä kauaakaan, toi naapuri mehumaijan ja keittelin niitä omppuja tovin kunnes minimanista haetut vihreät lasipullot oli täynnä omenamehua. Mikä helpotus. Muut joivat mielellään, mutta kuopus halusi mehua! Sitä kaupasta haettua appelsiinimehua mitä muutenkin juodaan. Vaikea on pienen ihmisen poiketa totutusta joskin tämä pätee ihmeen paljon meihin isompiinkin kuten edellä jo olenkin omalta kohdalta kuvaillut.

PUUTARHA JA TORPPA

Tämä pieni kasvilava oli tämän kesän ainut uusi tekele torpalla. Siinä kyllä kasvoikin sitten rehevästi kaikenlaista.

Rikkaruohokin on kaunis maljakossa ja hyvässä seurassa!

Minä ja kuopus nurkkauksessa jossa syreenit kasvavat. Tässä myöskin meidän toistaiseksi ainut klematis (alppikärhö).

Miten musta tuntui että hyvä kun ehti yhden lajin/kasvin toivottamaan tervetulleeksi oli jo seuraavan vuoro. Mutta sieltä ne tulivat kaikki toivotut ja vähemmän toivotut omalla vuorollaan!

RUOKA

Kuopuksen syntymäpäivät torpalla oli ehdottomasti myös kulinaristisesti kesän muistettavin. Siskoni Ruotsista vastasi pääruuasta ja minä jälkiruuasta, kakusta. Sisko oli jaksanut poimia puutarhan villimansikat kaunistamaan pöytää kukkien lisäksi.

Sisko kokkailemassa

Synttärisankari!

Tarkasti kuulolla!

Onnea!

Suomme siskon miehelle vielä jälkiruuan päälle sauhut. Eipähän tule raittiinilman myrkytystä;)

ADOPTIO
Tapaamme kotikaupungissa adoptioperheitä säännöllisesti. Tässä yksi ihastuttava kuva tapaamisesta. Sen tunnelmissa päätän tämän ensimmäisen insertin pitkän tauon jälkeen.

Blogipaussi ja sitä ennen pieni haaste!

2011-05-22T20:34:00.001+03:00

Kesäiset päivät, ensimmäiset, ovat vieneet minut aivan mennessään. En ole koneen äärellä paljoa pysähtynyt olemaan. Puutarhan rakkaat kaunistukset pukkaavat nyt mullasta ja olemme taas löytäneet oman yhteisen sävelen. Minä hoidan ja ne kaunistuttavat, rauhoittavat ja ilahduttavat. Torpan puutarha on nyt melko valmis ylläpidetäväksi kesää varten. Vanha uima-allas on poistettu torpan pihalta. En uskalla pitää sitä niin kauan kuin kuopuksen putoaminen sinne olisi mahdollisesti kohtalokasta (painajainen). Joskus laitan siihen lammen, mutta nyt meidän (viisi metriä halkaisijaltaan) kuoppaan laitetaan trampoliini. Se sama joka ilmakuvissa näkyy joka pihalla, vaan ei vielä meidän. Vaikuttaa sille,että lapset siinä todella viihtyvät, joten vaaroista pienempi on tuleva puutarhaamme tuota pikaa.

Ensimmäinen kattaus: kevätesikkoja, krookuksia, narsisseja ja keltavuokkoja, a lot! :)

Hyvin oleellinen osa kesää: riippumatto!

Tänä kesänä ei hyttyset aterioi meitä eikä kärpäset meidän aterioita...hyttysverkko löytyi pöydän luo Ikealta.

Tässä me mennään ja suunitellaan kesää varten ostoksia. Mies kulki perässä ja näemmä nappas tämän kuvan. :)

Sain haasteen Salanimeltä; iso kiitos! Komean pokaalin lisäksi se kuului näin: kerro 8:n tunnustusta ja anna pokaali kahdeksalle eteenpäin. Jos vaikka blogiluettelosta löytyisi kahdeksan, jotka haluaisivat kertoa itsestään, niin pokaali on teidän!

1) Kahdeksan on mun onnennumero, ollut jo pienestä tytöstä lähtien. Kahdeksan on kaunis muoto. Ympyräthän kaiketi symbolisoi ikuisuutta. No, kahdeksikossa niitä on kaksi ja sehän sopii minulle...

2)...joka olen suurperheen äitinä aniharvoin yksin. Kävin pitkästä aikaa torpalla ihan itekseni ja se tuntui jopa hiukan hassulle mutta todella hyvälle!

3) Olen hurahtanut tähän puutarhahommaan vuonna 2004 kesällä jolloin hankimme torpan. Puutarhassani nautin omasta kädenjäljestä villin ja elävän keskellä. Taideteos sitten elää omaa elämäänsä, akileijat ja muut ystävät löytyvät mitä ihmeellisimmistä paikoista ja aina kauniimmin kun mihin itse olisin osanut ne laittaa.

4) Blogia seuranneet tietävät että olen usein maalaamassa "kaikkea". Mikään ei mielestäni tuo niin paljon uutta ilmettä ja iloa silmälle kuin uusi maali.

5) Esikoiseni kirjoitti nyt IB:stä ja lähtee kesällä armeijaan. En pidä armeijasta mutta itselläni ei ole asiaan niin paljon sanottaavaa. Minun on siis totuttava, että lapset itsenäistyvät ja tekevät omia päätöksiä ;)

6) Kuopus taasen aloittelee kahden vuoden kotona olemisen jälkeen syksyllä päiväkodissa. Olen siitä iloinen koska kuopus on ehdottomasti sosiaalinen kaveri ja tarvitsee päiväkodin tarjoamia puitteita ja kavereita tässä vaiheessa. Uskon että perusturva on aika hyvällä mallilla.:)

Here I come!

7) Kesä on mielestäni ihana vuodenaika. Uiminen on mielestäni taivaallista kuten lämpö, vehreys, linnunlaulu, lämpö, kukat, luonto...kesä siis, joka vuosi yhtä odotettu!

8) Olen kovasti iloinen bloggailun antamista ihmissuhteista ja oman blogin luomisesta ja siltikin koen, etten nyt saa itsestäni irti koneen äärellä olemiseen. Ehkäpä näen kaksi blogiystävää ensimmäistä kertaa kesällä ja sitä odotan kovasti. Muutenkin olen ajatellut että sateisina päivinä hakeudun päivittämään kanssabloggailijoiden kuulumisia. Itse olen päättänyt pitää blogitauon. Valokuvaaminen on sen verran veressä, että kuvia otan pitkin kesää mutta blogiin taitavat päätyä sitten kun kesä kuiskailee lähtöään.

Toivotan teille kaikille oikein ihanaa kesää!

Sixten ja me maalla

2011-05-07T21:57:00.000+03:00

Pieni kierros torpallamme tänne blogiin, jonne lämmin sää ja vapaa viikonloppu sekä hyvä mieli vei meidät täksi päiväksi. Vastassa oli naapurin kissa ja tämä vastaanottokomitea on nykyään enemmän tapa kuin poikkeus. Ihana ja idyllinen lisä mökkeilyymme on nimeltään Sixten. Isolla kivellä tonttimme portilla istuu siis Sixten, joka tässä toivottaa kuopusta tervetulleeksi maalle. Tämä tänään, kuten muutkin kuvat. Sixten ei muuten ollut moksiskaan koirastamme, joka siten häkeltyneesti jätti tämän ihan rauhaan eikä tapansa mukaan haastanut reviirikamppailuihin.

Kuten kaikki puutarhan lumoissa olevat, iloitsen minäkin kaikista uusista aluista, jotka uskollisesti pukkaavat esille maasta. Olen vienyt vanhoja hiekkalaatikon hiekkoja saviseen maahan, jotta uudet tulokkaat viihtyisivät mahdollisimman hyvin!

Voisi ajatella, että edellisestä väriloistosta inspiroituneena maalasin tämän tuolin tällä värillä. Jonkin sortin vihreä liene kyseessä. Keväinen, ajattelin minä.

Kuun alussa revin esille pienen palan hirsiseinää pikkuruisessa mökkikeittiössä. Ettei aivan unohdu vanhan ajan meininkin ja fiilis, joka aikoinaan sai meidät hankkimaan vanhan torpan. Kuopuksen nalle eksyi kuvaan vaikka kammariin se "kuuluu" Tulee muuten ihan asiasta viidenteen mieleen minun ja keskimmäisen pojan vitsailu tunteiden näyttämisestä. Katsoimme nimittäin kerran vanhaa suomielokuvaa, jossa vanhassa torpassa nuori nainen itki ja vanhempi totesi tälle topakasti "kammariin, ellet osaa olla rääkymättä". Niin kamalaa kun se sikäläisessä todellisuudessa oli , niin ollaan sit arjessa viljelty sitä sopivan paikan tullen kevennyksenä toisillemme.

Ja jos peremmälle astuu, niin sisällä on aika samanlaista kun edellisvuonna. Keväällä odotellessa paikan heräämisiä, pesin verhoja ja ikkunoita. Ettei ihan liian kliiniseksi menisi, levitti kuopus oitis lelunsa pitkin tupaa ;)

Pakko kuvata tämä väritäyteinen "installaatio" verannalta. Hiukan pääsiäistä ja muuta kippoa ja kappoa pitkin matkaa ;) Olen siten aivan epäonnistunut sen suhteen, että ajattelen jossain määrin tykkääväni selkeästä ja pelkääväni kaikenlaista liikaa pynttäystä...

Näillä leveysasteilla ei puutarhan ystävät ole kovin paljoa mullan pinnan yläpuolelle kurottaneet, mutta siellä täällä on vähän väriloistoa ulkonakin. Tosin keltavuokko tekee tuloaan ja sitä näytti olevan paljon. Joskus paljon on paljon, ei siis vähän ja tässä paikallaan ;D


Oikein aurinkoista ja ihanaa äitienpäivää toivottelen kaikille!

Minä pääsen viettämään äitienpäivää vielä Ruotsin aikataulussa, jolloin toivon että olen siellä paikan päällä onnittelemassa omaa äitiäni! Onnea äidille jo näin suomalaisittainkin! :)

Ystävyys

2011-05-03T09:42:00.004+03:00

Löydän itseni hetkeksi lamautuneena kahvikuppi kädessä, miettien mistä aloittaisin kaiken tekemisen, jotka pyhinä ja vapaina siirtyivät tulevaan, eli tähän hetkeen. Pääsiäinen ja vappukin meni samaan hengenvetoon. Siivousta, pyykkiä, blogia...aloitan blogista ;) ...yksi asia kerrallaan ja bloggailu on tätä otsikkoa ajatellen tärkeää tekemistä. Mies on vapaalla ja lähti kuopuksen kanssa tankkaamaan autoa. Esikoinen aloitti kirjoitukset tänään (kansainvälinen lukio, IB siis, aloittaa kirjoitukset tänään). Huomaan jännittäväni vieressä. Vaikeinta on kun ei saa tehdä puolesta ;) ,tässä en kyllä osaisikaan. Huh, äitinä sitä elää niin monen ihmisen arkea yhtäaikaa...vaan ei voi holhoten tukehduttakaan, joten nielenpä tämän huolen ja yritän muistaa, että lasten siivet kyllä kantaa ja vahvistuukin elämän vaatimuksissa.

Vaan käytiin pyhinä tyttären kanssa Tampereella. Miesväki sairasti nuhatautia ja me lähdettiin ihan kahdestaan. Kevät oli saavuttanut eteläisemmän Tampereen ja löysin itseni kuvaamasta sinivuokkoja. Blogiin ajattelin kuitenkin laittaa kuvan lapsuudenystävästäni. Tiedättehän, ystävän jonka on tuntenut pienestä pitäen, sellaisen jonka kanssa on aivan mahdoton teeskennellä mitään ja jonka kanssa nauraa niin että kutittaa mahasta! Huh, näitä näkemisiä sais lisätä. Nauruhan pidentää ikää. Pohjana kaikki yhteiset kokemukset ja tosiaan, siipiä ajatellen, yhdessä niitä opeteltiin käyttämään. Siitä on kolmekymmentäviisi vuotta, laskettiin. Käytiin koulua Göteborissa ja meidän luokalla oli lähes yhtä monta kansallisuutta kuin oppilasta. Vaan nauraminen on joka kielellä samanlaista :D

Pispala. Käytiin näkötornin huipulla ja ihmeen hyvin sieltä näki. Vähän niinkuin näkee itsensä pitkäaikaisen ystävän seurassa. :)

Tytön kanssa kahdenkeskinen matka vahvistaa aina ystävyyttä. Autossa ehtii jutella syntyjä syviä.

Tampereella sain kännykkään kuvan kuopuksesta virpomassa oman ystävän kanssa. Tämä oli ensimmäinen kokonainen vuorokausi erossa kuopuksesta kahteen yhteiseen vuoteemme. Vaan hyvin se meni, meiltä molemmilta, minultakin;) Nuha ei ole pidätellyt pientä miestä. Blogiin valitsen kuvian näistäkin pienistä ystävyksistä.

Ja koska mua liikutti myöskin kuva kuopuksesta yksin naapurin ovella, laitan sen viimeiseksi. Itsensä ystävä on kans hyvä olla!

Hyvää toukokuun alkua!

Tänäkin pääsiäisenä mämmiä

2011-04-21T19:51:00.000+03:00

Taidan tehdä historiaa, nimittäin tässä vielä toinen insertti samalle päivälle. Ettei vaan lomaa olis pukannut näin pääsiäisen kunniaksi...Hoksasin, historian tekemisestä puheen ollen, että olen säästellyt Ennan antamaa lehteä pääsiäis-inserttiä varten ja huomennahan on jo pyhä! Sain nimittäin Suomen Kuvalehden vuodelta 1944. Lehti on kirjoitettu juuri pääsiäisenä, joten tässä muutama kuva sen arvokkailta vanhoilta sivuilta. Huolimatta sodasta ja sen tuomista vaikeuksista on lehdessä aistittavissa ilo tulevasta keväästä.

Vanha torppa

Ja näin viimeiseksi lainaan tekstiä liityen tähän herkkuun: "Moni perheenemäntä on jo ehtinyt ajatella, miten tänä pääsiäisenä taikoisi perheelle mämmiä, kun imellysmaltaita on vaikea saada. Mutta-tämä huoli on nyt autettu. Esittelemme tässä Rana-mämmijauhen"...jne. Jauhe siis, se helppo versio;)

Oikein iloista ja keväistä pääsiäistä kaikille!

Enemmän kuin kolmetuhatta sanaa...

2011-04-21T12:11:00.003+03:00

Sain Marialta, Marian Koti ja puutarha-blogista tunnustuksen. Erityinen kiitos Maria, teit minut taas kovasti iloiseksi!

Tunnustukseen liittyi 3-5:n julkaisemattoman kuvan etsiminen omasta elämästä ja niistä kertominen. Hetken mietittyäni ajattelin tällä kertaa laittaa kuvia ihmisestä, joka mahdollistaa minulle niin monia asioita ja on siten oikeastaan monien asioiden takana, joista täällä blogissa kirjoittelen. Tässä nimittäin kolme paljon kertovaa kuvaa siipastani:

Ensimmäinen kuva on Ikealta. En laita sitä ostoskärry kuvaa (ei sentäs monikossa) mut sen verran paljastan, etten ollut itse ostoksilla vaikka ostoslistan tein ja tytär paikkasi poissaoloani;) : kodin laittamisen (torpan ja puutarhan) suhteen olen kuvan ystäväni mukaan "pohjaton kaivo" (muutenkin varmaan;)! Seuraava kuva on kans sillä tavalla paljon kertova, että siellä taustalla touhataan kovasti minun jutellessa. Ja kaiken tämän arjen elon keskellä, meitä sitten on jonossa asti syliin otettavia, tämä pikkumies nyt sitten on vikkelin jaloistaan ja siten päädyn usein tässä välissä bloggailemaan!

Tunnustus kuuluu antaa eteenpäin kolmelle blogille. Haluan antaa sen seuraaville blogeille (beautiful inside out) :

Marielisalle, Elämänpyörä-blogissa
Ennalle, Ennan kenkälaatikko-blogissa
Marialle, Mamman uuni-blogissa

Jakamisen taito

2011-04-17T20:20:00.001+03:00

Viikonloppu, tapahtumarikas ja värikäs. Kävin syömässä meksikolaista ruokaa adoptioäitien tapaamisessa. Olin opettelemassa rummunsoittoa ja tanssimassa ghanalaisten vetämässä tapahtumassa. Tänään adoptiotapahtumassa tutustuin eri maihin. Illalla ajattelin vielä katsoa vaalitulokset. Parempi blogata tässä välissä. Tällä kertaa tulokset saattaa tuottaa suuremman pettymyksen kuin aikaisemmin. Tosin olen ymmärtänyt, että samaa pettymystä välttääkseen ihmiset aktivoituvat äänestämään enemmän kuin yleensä. Kaksivuotias sanoo minulle tomerasti "MINUN". Ja minä ajattelen iloisesti, miten oma tahto kehittyy ja että pienin askelin opitaan jakamaan. Yhdessä jo samaa rumpuakin kuvassa soitellaan. Äiti ja minä. Minä ja leikkikaveri ja ehkä joskus vielä jakamisen taito ulottuu laajemminkin ihan ihmiskuntaa ajatellen. Sellaisia mietin ja rummutan kuopuksen kanssa, yhdessä. Mietin vaaleja. Miten pitkälle muita osataan huomioida. Nyt jos koskaan tuntuu, että kyse ei ole enää kylästä, maasta, maanosasta vaan meidän omasta pallosta ja sen asukeista, minun ja sinun. Meidän.

Mukavaa viikon alkua kaikille!

Tämä yhden lapsen koulutehtävä saa nyt tässä keväisessä vaalipäivässä olla blogikuvana, ympäristöäkin kun mietitään. Ja toivottavasti mietitään.

Paljon onnea vaan!

2011-04-03T17:24:00.001+03:00

En heränyt auringon paisteeseen vaan sateen ropinaan. Sekin kelpas, lumi väheni vaikka ulkona kaikki ui. Meillä täytettiin vatsat kaikella muulla kuin vedellä. Tänään vietimme esikoisen synttäreitä, tälläkertaa täyttää komeus kokonaiset 19-vuotta (me vietetään päivää aikaisemmin kun kaikki ovat paikalla)! Tyttö serkkutytön kanssa leipoi illansuussa ja minä jatkoin samaa aamulla. Pieni mies riemuitsi kun päivä alkoi hänelle ominaisella energialla, huuteli aurinkoisena unista väkeä syömään. Tämän päivän synttärit aloitettiin sunnuntain kunniaksi brunssilla.

Pöytä katettu (ikkunalla itää taimet hyvää vauhtia, näkyy parhaiten viimeisessä kuvassa!)

"Kladdkaka"

Kuopus istui jo paikallaan ajoissa

Lopulta saadaaan sankari paikalle. Onnea rakas esikoinen! <3

Kysymyksiä ja vastauksia

2011-03-26T11:38:00.003+02:00

Maria mamman-uunista antoi minulle blogihaasteeksi sanoja joihin vastata. Kiitos Maria muistamisesta ja niinpä löytyi tämänkin insertin aihe tällä kertaa. :)

Kuka

Tällainen mökkihöperö monessa mielessä; viihdyn kotona oman perheen parissa ihan höperyyteen saakka ja viihdyn mökilllä touhuten aivan höperön lailla ;) Lämpöä rakastava, ihmisten välillä ja auringon lämmittämänä. Kasvavaa ja haavoittuvaa työkseen ja muutenkin hoivaava, ihmistainta ja muitakin taimia siinä ohessa. Esteetikko joka järjestelee kotia ja mieltä ja yrittää hyväksyä että valmista ei tule koskaan!

mitä

Jos blogia ajattelee, niin niistä ihastuttavista taimista paljonkin, elämästä ja kaikesta mikä lämmittää.

missä

Mökkihöperö kun olen niin kotona ja mökissä siis. Bloggailua ajatellen, sohvaan uppotuneena miniläppäri sylissä, ellei isommat koneet ole nuorten tiloissa vapaana. Yleensä nämä omat pienet lapsukaiset ympärillä ja kuten kuvassa, välillä ihan hengessä mukana.

milloin

Yleensä viikon päätteeksi tai viikonlopun aikana kirjoittelen. Kuopuksen nukahdettua otan usein läppärin syliin ja lueskelen blogeja.

mitä mielessä nyt

Viikolla kävin päiväkirurgisessa toimenpiteessä. Hiukan nukutus pelotti ja elämän rajallisuuskin siinä herkällä mielellä kävi (ei mitään niin vakavaa kysymyksessä) säikäyttämässä kun kontrolli siirtyi muiden käsiin ja nukutettiin. Pirteänä kuitenkin heräsin ja helpottuneena kotiuduin kiitollisena tämän maan terveydenhoidosta. Tänään aamulla, taasen tänne blogimaailmaan tullessani ilahdutti minua suuresti voitto Marian koti ja putarha blogissa. Blogiystävyyttä mietin siis kans ja miten antoisaa tämä bloggailu on ja miten ihania ihmisiä sielllä ruudun toisella puolella on joihin olen saanut yhteyden.

Ota sanoja tästä jos haluat

Kaikki te ihanat kanssabloggailijat.

Oikein ihanaa viikonloppua!

Puutarhasesongin puutarha ;-)

2011-03-20T21:32:00.000+02:00

Niinkuin edellisessä insertissä totesin, puutarhasesonki on korkattu...ja haluatteko nähdä itse puutarhan? Tässä kuva. Voi voi, olin valmistautunut näkemään maata jossain.

Sinnikkäästi grillattiin kun oli näin päätetty, mutta täytyypä sanoa, taidan pitää vielä taukoa ennenkuin lähden tuota puutarhaa työstämään. Onneksi pienet vihreät alut kylvöissä ei näe millaiseen paikkaan niitä vielä viedään, säikähtäisivät hengiltä, juuri kuin nokkansa nostivat kohti auringon säteitä.

Mökkeillään nyt sitten kun kerran tultiin!

Ensimmäiset kylvöt

2011-03-15T22:12:00.001+02:00

Äskeisen lumileikin keskeltä takaisin omiin "leikkeihini". Olen nimittäin saanut tänään kylvettyä kaikenlaista kivaa. Osaa syötäväksi ja kaikkea silmän iloksi. Keittiöstä käänsin patterin lämmön pois (lähes) ja viritin kuvassa näkyvät hyllyt ikkunan eteen. Tällä kertaa teen parhaani onnistuakseni. Olen nimittäin tuhonut yhden yrityksen aikoinani. Sekin viljely oli keittiössä, mutta aivan liian kuuman patterin lähellä. Olen siis jollain tapaa nyt sitten korkannut uuden puutarhasesongin! :)

Lunta riittää

2011-03-13T17:46:00.002+02:00

"Hauskaa" toteaa kuopus tyytyväisenä päästessään touhuamaan lumen pariin. Koko meidän perhe näyttää hetken niin innostuneelta talvesta... :O ! Naapuri koputtaa ovella ja kertoo pienten suksien olevan vapaalla ja saatavana jos vaikka kuopuksemme haluaisi kokeilla. Suksilla on nyt sitten menty, mutta mielellään ilman sauvoja, äitin sylissä eteenpäin liukuen...muutama kalori siinä palaa, äidiltä, ja kas kummaa jos äiti vielä toteaa, ettei tykkää hiihtämisestä, ajattelee todennäköisesti kuopus liukuen iloisesti eteenpäin.

Isoveljellä on lukiossa pakollisia nk. hyväntekeväisyystunteja jäljellä. 50h hyväntekeväisyyttä meinaavat teettää IB-linjalla nuorten kasvatuksen tueksi, ja jos aiheesta poikkean sen verran, niin olin hyvin ylpeä esikoisesta joka perjantaina oli oma-aloitteisesti käynyt luovuttamassa verta ensimmäistä kertaa, mutta nyt takaisin veristen juttujen parista lumen pariin :). Urhoollisesti tekee isoveli siis pihatöitä ja tänään tulee kaivettua reitti keinulle (mattotelineet onkin jo kaivettu esille). Kuopus korkkaa keinun pitkän talvisen paussin jälkeen. Lumi se tuo veljenkin ulos leikkimään, miettii varmaan kuopus.

Ja tiedättekö, viikko sitten päästin kaupungin luistin riehaan ja kuten näette mahdollisti talvinen rieha isukillekin kuopuksen seurassa makkaratauon. Ja sitten tänään. Tänään saatin tämä äitikin ulos meren rannalle valkoisen lumen äärelle (rehellisyyden nimissä, kyllä se makkarankin äärelle saatiin). Niin, sukset tosin jätettiin tänään kotiin ;) Ja siinä istuin, juuri ja juuri näkyvällä penkillä, kasvot kohti aurinkoa ja mietin tulevaa puutarhasesonkia, joka kohta heräilee lumen alta, nyt kun jo puolikas penkkikin (kaivamatta) sieltä näkyy. Ja näin tuli sarja iloisia talvisia hetkiä tänne blogiin.

Heippa vaan kaikille täältä lumiselta meren rannalta, vaan kohta on näissä puissakin vihreät lehdet!

Viikonlopun lepoa

2011-03-05T17:10:00.000+02:00

Pienen pieni ystävämme oli houkutelvan kuvattava valittuaan lattialta sen lämpimimmän paikan levolleen. Luin hauskan kolumnin ilmaislehdestä siitä, miten oleellinen osa sisustusta sohva on. Sellainen sopivan pehmeä. Niin että siitä pääse helpolla ylös mutta että siihen kuitenkin uppoo tarpeen tullen sopivan syvälle. Kodin voisikin kuulemma sitten rakentaa lähinnä tämän tärkeän huonekalun ympärille. Sieltä sohvan uumenista otin nämä kuvat.


Vai että hymyillä pitäis...noh, odota niin avaan silmät eka. Mähän olin ihan unessa!

Hyvää viikonloppua!

Kevätkö?

2011-03-01T17:41:00.000+02:00

Tänään on sitten ensimmäinen päivä maaliskuuta. Eikö se ole sama kun kevät? Jos olisin muumi, heräisin nyt talviunilta. Pieni nelijalkainen ystävämme saa pikku hiljaa venytellä vanhoja jäseniään ja herätä talviuniltaan.

Yksi viherkasvikin on vielä hengissä pitkän talven jäljiltä. Pukkaa sekin uutta näin kevään kunniaksi.

Yhä on kuitenkin kaupasta haettu ruusukimppu tuomaan luontoa sisälle.

Olen melkein unohtanut miltä meidän puutarhan ruusut näyttävät kesäisin...Luin että ilmastonmuutoksen myötä talvet tulevat jatkossakin olemaan näin kylmiä ja kesät kuumenevat. Mitäkähän uutta se tekee luonnolle? Joka tapauksessa minulla odottaa keittiössä pienet ruukut uusien siemenien istuttamista.

Hyvää maaliskuun alkua kaikille!

Tunnustus ja lisää vastauksia!

2011-02-25T22:46:00.004+02:00

Sain Villa Namulta tunnustuksen, kiitos kovasti!

Ja eikun vastailemaan:

1. Milloin aloitit blogisi?

Aloitin blogini kesäkuussa 2008. Aloitin kirjoitamaan torpastamme ja ajatukseni oli tehdä lähinnä puutarhaan liittyvä blogi. Bloginimeksikin valikoitui siten Dahlia, joka myöskin viittaa kukan lisäksi epäsuorasti nimeeni...

Meidän torppa täysin villiintyneessä tilassaan ensimmäisenä keväänä. Pihan kukkaloistoa edustaa tässä epäselvässä kuvassa vuohenputkimeri. Niitä oli paljon!

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

...hyvin pian blogini aiheet lisääntyivät. Ellei minulla olisi ollut blogiani olisin varmaan tehnyt sellaisia scrap-book kirjoja. Halusin ikuistaa tunnelmia. Valokuvaus oli ja on oleellinen osa blogiani. Alkuvaiheessa laitoin tunnisteet aiheille joista bloggasin. Eniten olen kirjoittanut "tarinointia arjesta". Sieltä, tavallisen arjen keskeltä on löytynyt jaettavia hetkiä, tunnelmia. Toiseksi eniten on inserttejä lapsista. Niihin liittyy eniten tunnelmia ja tunteita herättäviä juttuja elämässäni. Lapsilla on kuitenkin tarve suurempaan yksityisyyteen, mikä rajaa aihetta. Muita aiheita ovat olleet puutarha, koti, torppa ja silloinen adoptio-odotus joka iloisesti päätyi, kuten tiedätte siten että pääsen kirjoittamaan aiheen alla lapset, vieläkin enemmän ja pitkään! :) Kirjoista ja ruuista olen kans kirjoitellut, elämän pikku mausteista. Mikäs sen tehokkaammin nostaa kyyneleitä silmiin kun hyvät tunnelmalliset kirjat, sipulit ja mausteet;) Ihmeen vähän olen kirjoittanut miehestä, vaikka sellainenkin tunniste minulla on ja ah niin tunnelmallinen aihe...niin ne tunnelmat ovat jäänyt enemmän kahdenkeskeisiksi.

Olen yrittänyt välttää teoreettisia näkökulmia ja kirjoittaa kokemuksellisesti. Olen nimittäin ihmisenä taipuvainen niitäkin miettimään, liittyy työhönikin joka on välillä varsin analyyttistäkin puuhaa. Sen sijaan että kirjoittaisin blogissani esim. miten tärkeää on vaikka olla tietoisesti läsnä, kuvailen mieluummin sitä hetkeä kun se onnistui (jos onnistui ;) Tosin pohdinnot kommenttilootassa ovat aina tosi kivoja ja mukaansa tempaavia!

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Tähän on vaikea vastata itse. Tekis mieli vain todeta, että kuten jokainen ihminen on ainutlaatuinen on varmaankin jokaisen yksilön blogi kirjoittajansa näköinen. Lukijat varmaankin paremmin voi tähän vastata.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Minua viehätti blogien luova puoli ja mahdollisuus jakaa se muiden kanssa.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Haluaisin kehittyä kirjoittamisessa ja myöskin valokuvaamisessa. Ja tiedättekö, joskus kun blogger ei suostu yhteistyöhön (vai onko syy tosiaankin minussa?!) eikä kuvat asetu niille paikoille joille niitä yritän laittaa eikä muutkaan komennot (kuten nyt nuo kolmen viimeisen rivin kirjaisin tyypit), niin sellaiset asiat muuttaisin...jos voisin.

Haluasin laittaa tämän tunnustuksen eteenpäin kahdelle blogille, Marian koti ja puutarha, blogiystävä lähes siitä lähtien kun aloitin blogiani. Myöskin haluan jakaa tunnustuksen uudelle blogille ja ystävälle, Ennan kenkälaatikossa, jossa uutena kivana osana tanssin taikaa!

Viikonlopun tunnelmia

2011-02-13T17:39:00.001+02:00

                                            Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa.
                                            Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa.
                                            Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
                                            se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

Hyvää ystävänpäivää!

Onnea tyttö rakas!

2011-02-08T17:58:00.002+02:00

Minun ainokainen tytär täyttää tänään kokonaiset kuusitoista vuotta! Viikonloppuna sitä juhlistimme vaan tänään, todellinen juhlapäivä. Yhtä monipuolinen kun kuvat joita (tiedostoissa) katselin. <3

Grattis min sötä flicka, bästa vän

Störst av allt är kärleken!

mieli kuvittaa ja mallista oppii

2011-02-08T11:10:00.002+02:00

Tällaista se on bloggailu. Työpäiviä täällä vuoroin miehen kanssa ja nyt kun yhteinen vapaa koitti ja lähtivät pieni kuopus ja isänsä puistoon, muiden ollessa koulussa koitti omaa vapaa hetki, huomasin (!). Mitäs siihen mieli keksis sisällöksi. Mietin hetken lämmintä kylpyä, jatkanko sohvalla lukemista ja (tiskit kyllä ehtii)...päädyin tänne lukemaan blogejanne ja kirjoittamaan pientä tervehdystä itse.

Tuossa omalla pihalla leikkiessä katselimme kuopuksen kanssa taivaalle ja mietittiin minne suihkukone lentää. Yhdessä päästään tarinoimaan ja päädytään yleensä siihen, että Afrikkaan se lentää. Tuosta meidän talon yli;) Terkkuja!

Tiedättekö, mielikuvitukselle tekee hyvää olla kuopuksen kanssa. Löytyi varastoista leopardin asu (sekö se on, se täplikäs kissaeläin?). Me puhuttiin leijonasta. Kuopus puki sen päälle ja niin meillä oli leijona paikalla. Nappasin tänne tietenkin kuvan. Kuvasta näette samalla kuka näitä inserttejä oikein kirjoittelee. Tai sitten se on se kaksikymmentäsormi-järjestelmä;) Mielikuvituksesta puheenollen. Steinerkoulussa oli lapsilla näitä naamiaisia pienenä enemmänkin. Opettajat kertoivat muutenkin paljon tarinoita lapsille. Joskus ikävätkin asiat (pienet ristiriidat luokassa) kerrottiin tarinan muodossa. Lapsilla oli helpompaa käsitellä vaikeita asioita kun niistä ei puhuttu liian suoraan vaan vähän etäistäen. Muistan tapauksen jossa yksi lapsi oli sanonut ekalla luokalla aika pahasti omalleni, pojalle. Se oli yhden opettajan tytär ja ihailin miten kauniisti asia sovittiin. Tyttö tuli isänsä kanssa ja ojensi piirroksen lapselleni. Tapahtumasta ei tarvinnut puhua ja luulen että se olisi lasta hiukan hävettänytkin, että mitä nyt äidille kertomaan ja noloa olisi ilkeitä sanojakaan muistella tai maistella (karvasta!). Upposi sydämeen kauniina tapahtumana. Myöhemmin samainen isä on ollut toisen lapseni opettaja ja osaa kyllä käsitellä lapsia lämmöllä olemalla kuitenkin jämäkkä ja turvallinen.

Sitten tulee vielä mieleen yksi elämän suurista vaikuttajista. Kaikki nämä meidän ihailemat esimerkit. Katselin yksi päivä keskimmäistä poikaani kun poika katseli telkkua kädet ristissä. Poika on kuopuksen ehdottoman ihailun kohde. Eikä aikaakaan kun pikkuinen kiipesi veljen vierelle ja tiedättekö, aivan samanlailla pyrki ilmeitä mukaanlukien siinä istumaan. Mallioppiminen on varmaan kaikista tehokkainta oppimista (mitäpä siis ihmettelemäään että kuopuskin pyrkii tätä blogia välillä ylläpitämään, kuten kuvasta näitte;)

Sellaista tässä mietin, hetken kun ilman jälkikasvua tässä istuskelen :D

Grattis!

2011-02-02T19:19:00.003+02:00

Olen niin kesän ja lämmön ystävä että talvi on pimeimmillään koettelemus. Sitten tulee tämä enenevä aurinko joka saa värit esille ja mielen lämpenemään omassa lämpenevässä tahdissaan. Tänään vietimme vapaapäivää maalla. Pakkohan sieltäkin oli napsia kuvia ja herättää eloon kevään ja kesän odotus. Tein melkein ystävyyskaupat lumenkin kanssa, josta lähinnä pidän silloin kun näen lasten siitä nauttivan. Nyt siinä kimmelsi valo. Oma valohoitoni siis jatkuu ;) Tässä vähän otoksia torpalta. Tarkkaan jos katsotte niin näette että meillä on muumit naapureina!

Lopuksi pieni otos kuopuksesta, joka ottaa kaiken ilon irti, myös lumesta:

Ja ihan lopuksi (valonpilkahduksista suurin) haluan onnitella uutta äitiä ja isää, siskoani josta tuli mummo ja siskon miestä josta tuli ukki. Ensimmäistä päivää, elämän seikkailuissa aloitteli pieni miehenalku. Niin on siellä kaukana täältä, onnelliset vanhemmat saaneet oman pienen vauvan turvallisesti maailmaan. Täti, mikä tässä yhteydessä sanan varsinaisessakin merkityksessäkin olen (siskontyttärelleni), minä siis, saanut jakaa nämä onnelliset uutiset ja tunnelmat. Tässä vielä runo vanhemmuudesta.

GRATTIS Lelle med familj!

Jag vill ge dig

Med en obönhörlig kraft och mjukhet
berör du mitt allra innersta.
Letar dig fram till varje liten vrå.
Dyrkar upp hjärtats låsta rum.
Väcker känslor jag inte trodde fanns.
Väcker mitt slumrande jag.

Jag vill ge dig det finaste jag har.
Jag lägger mitt hjärta i dina händer.
Det är fullt av kärlek.
Det är fullt av längtan.
Jag ger det till dig.
Du gör med det vad du vill.
Mitt hjärta det är ditt.

Av: Ann Johlin

Valohoitoa

2011-02-01T13:15:00.001+02:00

Olen niin innostunut lisääntyvästä auringon valosta, että olen sen eri tunnelmissa kulkenut ympäri kameran kanssa napsien sen säteistä kuvia. Pienen kodin tunnelmakin on kuin ovia avattaisiin uusiin huoneisiin. Olohuoneen ikkunasta bongasin hepatkin ratsuineen iltakävelyltä (keskustan postinumeroalueelta). Muutama jouluinen pikkupallo sai jäädä lamppuun kiinni kimaltelemaan auringonvaloon, joulupallosta koristepalloksi. Kaikesta ei henno luopua, vaihdetaan määritelmää ;). Ja vielä haastetta lisäten otettiin kuva kuopuksen saippuakuplastakin auringon säteen vangitsijana, ennenkuin poksahti riemusta kiljuvan kuopuksen käsiin. Näitä säteitä riittää. Kaikille. Naps, vielä ulkoa nurkan takaa.

Sellaisia elämän pieniä tosiasioita kuten hiusten leikkuuta ollaan kans innostuttu toisillemme toteuttamaan. Tytär leikkaa mun hiukset. Ollakko vai eikö olla. Hiukset kyllä. Otsatukka se on kysymystä teettänyt, niin kauan kun itse olen leikkuuta ohjeistanut. Nyt se jätettiin taas kasvamaan pitkäksi. Samalla otettiin takaa vähän enemmän. Kuopuksen kiharoiden kohdalla emmittiin jos vielä enemmän. Ne nimittäin lämmittää ja pienten söpöjen kiharoiden alla lämpenee kuopuksen riehuessa pieni söpö pää melkoisesti. Lopputulos on päälaelta yhden miehekkään poninhännän verran pitkää ja muuten lyhyt. Niin kesytettiin villit kiharat hoitoaineilla söpölle tupsulle. Pitkä se on isoimmankin veljen hius. Ja poninhännällä.

Keväältä on tuntunut. Ihmeistä suurinta, pientä uutta ihmistä odottelee syntyväksi minä hetkenä hyvänsä siskontyttö perheineen (saippuakupla alimmassa kuvassa ikuistui kuvaksi juuri siskontytön taideteoksen kohdalle kuvatessa). Ensimmäinen pienokainen siinä polvessa. Se pyörii mielessä. Ne on pieniä ihmeitä, nämä ihmisen syntymiset. Olen unohtanut miten pieni on ihminen syntyessään. Lämmöllä elän täällä mukana!

Oikein ihanaa viikonjatkoa teille kaikille!

Tunnustuksia

2011-01-24T22:54:00.013+02:00

Niinpä lensi aihe tälle insertille tunnustuksen merkeissä blogi Tuulenpesästä, kiitos! Vai että seitsemän totuutta itsestä...no, yritänpä.

1) Olen iltauninen. Meinasin kirjoittaa "olen iltauninen ihminen...no mikäs muukaan kuin ihminen...eli
2) selitän aivan liikaa ja poistan usein teksteistäni turhaa löpinää, kaikenlaista höpinää;)
...silti, kuten nyt, kun kuopus nukahtaa, otan aikaa itselleni.
3) Olen syntynyt ja kasvanut Ruotsissa (ruotsinsuomalainen). Suomeen kotiuduin opiskellessani. Opiskelin tosin suurimman osan ruotsinkielellä. Olen tainnut vaihtaa koulukieltä viisi kertaa (näiden kahden välillä).
4) Siinä vuosituhannen vaihteessa, ropisi muutoksia elämässäni. Olin silloin päälle kolmenkymmenen. Voisi sanoa että minä tein muutosta ja oikeastaan muutokset teki minua!
5) Nyt elän sellaista elämää, jossa koen olevani kotona.
6) Olen koti-ihminen.
7) 18-vuotiaana sanoin, etten halua lapsia, nyt minun leikilliseksi totuudeksi on muodostunut siskoni hauska tokaisu: on helpompaa aloittaa lapsien tekeminen/hankkiminen kuin lopettaa (painottaen lopettamisen vaikeutta, niiden saaminenhan voi olla kiven alla ja siten taivaan lahja, ymmärrän). Rakastan lapsia. Itse asiassa minulla on aika vahva hoivaamisvietti. Pienenä hoidin kaikkea sammakoista mummoni lehmiin (vieläkin olen eläinrakas). Ihmismieli minua silti kiinnostaa ja sitä olen opiskellut. Lasten myötä minusta on tullut myöskin hiukan aamu-uninen...

Kaikki blogit luettelossani ovat ihania ja maininnan arvoisia, joten en nimeä ketään erikseen. Kaikille teille!

Lisäyksenä haluaisin vielä kiittää Viannaa samaisesta tunnustuksesta (26.1), jonka näin tänään, iso kiitos!

Aatteita ilman vaatteita

2011-01-21T22:37:00.002+02:00

Tässä muutama luminen kuva meidän olohuoneen ikkunasta katsottuna. Meillä on seinien toisella puolella ollut spa-meininki kuopuksen kanssa. Minä pidän saunomisesta. Yhdyn Arja Saijonmaan kirjaan, jossa saunominen on elämäntapa jossa puhdistaudutaan henkisesti ja ruumiillisesti. Ja näihin ikiaikaisiin suomalaisiin perinteisiin vaivuimme taasen tutustumismatkalle perjantai-iltana, minä ja kuopus. Nimittäin kuopuskin pitää saunomisesta. Kuopuksen puhdistautumisrituaaleihin kuuluu ehdottomasti veden räiskiminen ja minun siitä huutaessa saunan lasioven läpi, jossa itse istun syvissä mietteissäni, huutaa kuopus tyyväisenä takaisin "älä kitise äiti!".Kitise on hyvä uusi käsite jonka kuopus oivaltaa ottaa käyttöön. Tähän se sopii. Äidin saunomisen henkiseen puoleen. Älä kitise!

Upotamme, kuopus ja minä tänään kevään ja kesän ikävän näihin purkitettuihin tuoksuihin. Molemmat tiedämme että aito koivunoksa, puhumattakaan oksista tehty vihta on saunovalle rentoutuksen huippu. Sillä kun vähän heiluu niin johan sielu lepää eikä tiedä syntiä koskaan tehneensä. Ei kitise;) Heitetään nyt kuitenkin tänään vuoroin tervaa ja eukalyptystä sähköisessä saunassa. Meidän molempien mielikuvitus riittää kokemaan luonnon läsnäolon.

Ja ettei kenellekkään jää epäselväksi miten rentoutunut, uudistunut ja latautunut väki saunasta lopulta kuoriutui, niin hain kameran ja tässä on uunituore kuva saunanraikkaasta kuopuksesta!

Hyvää viikonloppua teille kaikille ihanille ihmisille!

Kiitos edellisen insertin kommenteista. Mieltä virkisti vähintään muutaman saunakerran verran. LÄMMITTI kertakaikkiaan! =)

Amarantine

2011-01-17T21:54:00.002+02:00

Lienekö kylmä talvi saanut sydämestä esille Afrikan matkan tunnelmia. Tein pienen videon matkastamme Etiopiaan 2009, jolloin haimme kuopuksen perheeseen. Videosta sanon pieni, mutta muistot on itselle kultaakin arvokkaampia. Jaan mielelläni matkan tunnelmia. Syntymisiä perheeseen on monenlaisia. Adoptioäiti ei välttämättä jaa adoptioon liittyviä yksityiskohtia, ne ovat usein lapsen omaa henkilökohtaista historiaa, kuten biologisille äideille synnytyksen yksityiskohdat. Rakastumista taas jakaa mielellään, eikä siitä koskaan kyllästy puhumaan, sitä muistelemaan ja sen tunnelmaa jakamaan! Muista lapsista tein aikaisemmin videon kun olivat pieniä muistoksi. Nyt on tästä kuopuksenkin videomateriaalista suurin osa lähes kaksi vuotta vanhaa. Aloitin aikoinaan blogin adoption alkuvaiheessa, joten sitä seuranneillekin haluan tämän pienen muiston matkasta vielä laittaa. Kappale taustalla on Enyon Amarantine, joka tarkoittaa ikuista (everlasting).

You know when you give your love away
It opens your heart, everything is new
And you know time will always find away
To let your heart believe it's true

You know love is everything you say
A whisper, a word, promises you give
You feel it in the heartbeat of the day
You know this is the way love is

Amarantine
Love is, love is, love...
You know love may sometimes make you cry
So let the tears go, they will flow away
For you know love will always let you fly
How far a heart can fly away
Amarintine
Love is, love is, love...

You know when love's shining in your eyes
It may be the stars falling from above.
And you know love is with you when you rise,
For night and day belong to love

Kuuntelenpa hetken-haaste

2011-01-16T12:38:00.004+02:00

Kävin lukemassa blogeja ja blogilta vihreä kana sain seuraavanlaisen haasteen:

"Kirjoittamisesta innostuneena haastan myös teidät, jotka tätä luette. Menkää johonkin sellaiseen paikkaan, jossa käytte harvoin. Kuunnelkaa sen paikan ääniä. Kirjoittakaa sen jälkeen muutama minuutti sen paikan äänistä ja siitä mitä se teille kertoo."

Yritänpä nyt vastata siihen. Olen todennut olevani hyvin visuaalinen ihminen, joten tämä tuokin minulle kiitettävästi haastetta! Olen valinnut äänimaailmaksi tekstilleni kotimme yläkerran huoneen, poikien huoneen. En tiedä onko tämä minulle paikka jossa käyn harvoin, mutta ehkäpä oleskelen enemmän tuolla alakerran tiloissa ja täällä on ääniä, joista kirjoitella joten tämän otan. Kaikki harvinaisemmat äänimaisemat ovat tuolla pakkasen ulottumattomissa...;)

Ummistaessani silmäni, jotka lakkaamatta vievät ajatuksiani ja huomiotani erinäisiin asioihin kirjapinoista pöydänaluseen, joka on niin täynnä johtoja, että voi vaan ihmetellä miten äänetönnä johdattavat sähköään. Huomaan tämän huoneen perusääneksi jatkuvan huminan. Tämä ei ole mikään kesämaisema, eikä täällä kuulu luontoääniä (paitsi meistä ihmisistä ja kaikkea niistä äänistä ei kannata kirjata ylös). Humina lähtee poikain tietokoneista, joista toinen kävi aikoinaan korjauksessa kolme kertaa, jolloin tuli takaisin lisätuulettimen kanssa. Oli niin kovassa käytössä pelien suhteen että lämpeni liikaa. Sellaisen tuulettimen kun sais päähänsä joskus kun oikeen lämpenee ja on kierroksilla. Vaan ehkäpä hurina saattaisi häiritä muita. Tosin toiset ihmiset miettiessään hymisevät kyllä aika tasaisesti.

Tätä kirjoitaessa kuulen myöskin oman hymähdykseni, kun lauseet eivät naputtamisesta huolimatta, muodostu ruudulle niin helposti kun haluasin. Naputus muistuttaa minua entisaikojen kirjoituskoneista. Olen monta kertaa ihastellut nuorisoani, joiden turbovauhti näppäimistön painelemisessa on sitä luokkaa, että silmä väkisinkin hakee sen aikaansaannosta ruudulta. Vaan ei aina. Toisinaan kuulen (ja nyt otan haasteeseen vapauden ja mietin muitakin hetkiä huoneessa) pelejen ryskettä, huudahduksia ja itseen puhuttuja kommentteja (jotka välillä naputellaan kiirellä ruudun takana oleville sadoille muille pelaajille), ettei tilanne jää ulkopuoliselle kuulijallekaan epäselväksi. Sen kuulee. Se on niin intensiivistä, että kääntää vatsaa jännityksestä vaikkei tiedä tilannetta! Toiselta koneelta voi tällaisena hetkenä kuulua laulua, tyttären musiikki raikaa korvalle kun korvalle halusi tai ei. Parempi haluta, mutta jos laulat mukana saattaa kuulua "älä viitsi äiti!"... Jos ovi on auki saattaa huoneeseen kantautua viereisen vessan äänet, sikäli kun siellä on joku puuteroimassa nenäänsä. Siitä tulee mieleen Pulkkisten kopiovastaavan äänimaailma kun katselemme sitä tässä tietokoneella You tube:sta. Kerran kysäisi nimittäin sketsissä toiselta koskien vessan ääniä: "et muuten nostanut pytynrengasta, mä kyllä KUULIN! Haluut sä näppyjä kaikkien meidän muiden takalistoon??". Sitä katsoessa, naurettiin tässä koneen äärellä kovaa. Nauru on kiva kupliva ääni ja jokaisella on omansa. Ei ihme että naurun voimalla elää kauemmin.

Huoneen ikkunan takaa kuuluu tasaisin väliajoin kävelevien ihmisten keskusteluja. Komennuksia ja kiitosta koirille, joiden äänenpaino sais koirankuiskaajankin tyytyväiseksi. "Dominant, not aggressive!"

Ja tähän Ceasar Milanin hyvään neuvoon jätän tämän haasteen. Aivan en kyennyt elämään hetkessä ja sen äänissä. Haastan vastaavasti jokaisen blogini lukijan joka tahtoo tämän haasteen vastaanottaa!

Kuopuksen nauru on musiikkia korville!

Peilausta

2011-01-12T18:47:00.001+02:00


Äiti. Mä puhun paljon mutta osaan ilmaista itseäni näinkin. Nyt nimittäin näytän miltä sä näytit tänään. Tältä!


Huomasin kun puhuit sun siskon kans että tulit niin iloiseksi. Mäkin saan mun siskolta paljon iloa. Peilaa mulle musta kivoja asioita. Tässä me ihan vain peilataan itseämme noin vain. Siskon kans sekin on kivaa.


Sellasta on nämä sisarussuhteet parhaimmillaan. Täs mä siskon kans touhaan ja huomaaatko tän mun asenteen? Tuntuu selkärangan ojentumisena ja tyytyväisenä virneenä.


Ennen kaikkkea se saa mut iloiseksi. Kas näin äiti. Sä laita nyt mun tekemä ilmekollaasi blogiin niin tietävät miten selkäranka venyy ja ilo hiipii sisältä kasvoille kun sanoo kivoja asioita toisilleen!

(kuvat otettu vuosi sitten)

Kehystettyjä muistoja

2011-01-11T14:08:00.000+02:00

Peilin rikkoutuessa, tapahtui kuopuksen saapuessa perheeseen ja omien arviointikykyjen pettäessä, jäi käteen (pikkuinen sai kun saikin peilin kaatumaan) muistoksi suunnaton helpotus (silloinen myöskin hirveä syyllisyys siitä miten pahasti olisi voinut käydä!) siitä ettei käynyt kuinkaan. Olisikohan tuon äskeisen lauseen voinut muotoilla helpommin?;)... Kehykset myös jäi. Tuollaiset samanlaiset kun eteisen seinällä. Eteisen peilin ja taulun reunoille on kerääntynyt kortteja ja piirroksia joita ei henno laittaa pois. Välillä on pakko. Nyt innostuin maalaamaan toisen kehyksen mustaksi ja ikäänkuin siistiksi kaaokseksi kaikille korteille. Tehty kaaos ei tosin ole yhtä kaunis kun luonnollinen, joten annetaan nyt muistojen kertyä kehysten sisäpuolelle ajan kanssa.

Taulunreunaan jäänyt isänpäiväruno

Vauvaonnittelut (kolmen vuoden odotuksen jälkeen!) herätti paljon tunteita!

Tätä kirjoittaessa tuli tosiaan mieleen, että monen monelta onnettomuudelta sitä varjeltuu ja säästyy pelkällä säikähdyksellä!

Kirjan ja mörön lumoissa

2011-01-09T16:04:00.006+02:00

Kun minusta ei kuulu mitään olen normaalin arjen lisäksi a) aloittanut työt b) aloittanut uuden maalausprojektin c) lukemassa kirjaa jota pidän neronleimauksena. Nyt olen tehnyt tätä kaikkea! Enkä voi olla laittamatta pientä inserttiä sikäli kun joku teistä vielä nappaisi tämän kirjan omaan lukemistoon: Chris Cleave: the other hand. Siinä tarinassa ikäänkuin kiteytyi jotain oleellista meistä ihmisistä. Älykäs, lämmin, kauhistuttava, huumorintajuinen, koskettava. Jokainen humanistiksi itseään tituleeraava nauttii varmasti sen lukemiseta ja tarinan herättämistä ajatuksista. En tiedä löytyykö vielä suomeksi, mutta oli suhteellisen helppolukuinen englanniksikin. Chris Cleavella on omat kotisivut, jossa kirjaa esitellään TÄSSÄ .

Kuopuksen oma tämänpäiväinen taideteos!

Meidän ikkunan alla on kuopuksen tekemä mörkö. Sitä käydään katsomassa ikunnalla välillä.
:Äiti, tule katsomaan hieno mörkö!

Naapurisopu

2011-01-03T12:16:00.002+02:00

Naapureilla on merkitys. Edelliseen inserttiin liittyen. Torppamme sijaitsee nykyään kahden asuintalon välissä. Toiselta puolelta perilliset ottivat pois vanhan torpan ja rakensivat talon tilalle. Vaikka suren vanhojen rakennusten poistamista, ymmärrän ettei kaikilla ole samaa rakkautta vanhoja rakennuksia kohtaan tai tarvitsevat ehkä tontin toisenlaiseen tarkoitukseen. Meille tilanne on sinänsä kiitollinen. Keskellä on turvallinen olla. Pikkuinen torppa, johon olemme niin kiintyneitä on tahattomasti isompien suojassa. Liitereitäkään ei tarvitse lukita. Tosin tarkoitukseni oli tänään blogata tuosta pienestä kaverista (isojen talojen pieni kaveri!) joka ripein kintuin tuli moikkaamaan kuopusta ja meitä(kin). Liene maaseudun rauha muovannut kisun mielenterveyden niin hyväksi, ettei pelännyt pientä innokasta lasta (ehkä oli niin hoksu, että huomasi paksut tumput joilla ei kiinni oteta eikä hännästä vedetä). Siihen istuutui ystävydestä iloinen kuopus. Pitkään tervehtivät toisiaan ja olihan siitä aikaa kun viimeksi tavattiin. Lienekö kisu kuiskannut, että kiva kun se teidän kissankokoinen, mutta koira kuitenkin jäi kotiin. Kaikki eivät tule yhtä hyvin toimeen keskenään.

Uusi vuosi

2011-01-01T16:18:00.001+02:00

Edellisen kuvan ollessa lämpimän Afrikan auringon alla otettu hetki, on tämänpäiväiset kuvat kylmän pohjolan, Dahlian torpan, uuden vuoden, ensimmäisen päivän hetkistä. Edellisestä käynnistä on pitkä aika. Noin sataa hevosvoimaa vähemmällä, mutta sitäkin luotettavammalla ajopelillä, nuorilla hevosvoimilla, päästiin vihdoin matkaan. Heti kättelyssä huomasin käyväni taistelua hedelmäpuistani ja niiden tulevista sadoista. Vihollinen jäi epäselväksi. Nelijalkainen ja ehkäpä pitkäkorvainen...Lienekö naureskellut partaansa mitättömiä kanaverkkojani. Nytkään en tiedä kumpi nauraa viimeisenä. Paremman puutteessa suojasin puuparkojani kaikenlaisilla kepeillä ja risuilla, jotka estäisivät runkoja haavoittumasta.

Kuopus nukahti vällyjen väliin päiväunille pesään, jonka rakensimme viime käynnillä kahdesta sohvasta vastakkain. Yhden patterin varassa, ulkovaatteet päällä istuttiin torpan unisessa tunnelmassa. En tiedä mitä mies pohti, ehkäpä vain maisteli uuden vuoden tuomia tunnelmia. Itse liimauduin kiinni patteriin, kahvi toisessa kädessa ja sisutuskirja toisessa. Jotkut asiat eivät muutu, eikä onneksi tarvitsekaan. Katson kevääseen ja odottelen päivää jona saan todeta hedelmäpuiden selvinneen talvesta (jostain syystä päärynäpuu ja kirsikkapensas ei maistu tuntemattomalle syöpölle).

Joutavuuksien uusi vuosi ;)

2010-12-31T13:05:00.004+02:00

Afrikan auringon alla oli junaraiteita pitkin kävellessämme helpompi löytää perille.

Tulin kirjoittamaan uuden vuoden toivotuksia...siis asiaan taasen. Katselin kuvakansion kuvia ja ajattelin tehdä pienen kollaasin mieleenpainuvista hetkistä, mutta jotenkin ne vaan järjestyy paremmin mielikuvina. Ja mielikuvista puheen ollen, olen vihdoinkin saanut Arundhatin kirjan "The God of Small Things" suomeksi (Joutavuuksien Jumala: Arundhati Roy). Siinä on niin vivahteikkaita kielikuvia että suomeksi oli saatava. Suosittelen kaikille. Intialaisen kulttuurin takaa nousee tuttu ihmisyys. Tulee jopa mieleen "Täällä pohjan tähden alla" ja sen henkilöiden kohtalot. Jotain koskien ihmisten luokittelua ja sen tuomaa epätasa-arvoa. Intiassa kastin alimmainen pyyhkii omat jalanjäljet harjalla kontaten (historiassa taaksepäin) ettei häntä arvokkaampaan kastiin kuuluva joudu astelemaan samoisille jäljille. Linnan kylässä vanha eukko ei katso ylös, hiljenee nöyrästi kumartuen papin ajaessa ohi. Hyvä kun uskaltaa olla olemassa hienon papin kanssa samaisella maaperällä. Ikään kuin pappi olisi Jumala ja minkälainen se pappi sitten olikin kun lukijana pääsi tutustumaan...Arunhatin kirjassa kuvataan Pieniä hetkiä kun tämä ihmisen luoma jaottelu ja epäoikeudenmukaisuus, ahneus ja omahyväisyys häviää ja ne kuvaukset ovat niin kauniita.

"Vuosisatoja tiivistyi yhteen haihtuvaan hetkeen. Historia seisoi nyt väärällä jalalla; se hylättiin kuin vanha käärmeennahka. Sen merkit, arvet, vanhojen sotien haavat ja takaperin kulkemisen ajat putosivat pois. Sen poissaolo jätti jälkeensä auran, himerryksen, selvän kuin vesi joessa tai aurinko taivaalla. Yhtä selvän kuin on hellepäivän kuumuus tai kalan nykiminen siiman kiristyessä. Niin itsestään selvän, että kukaan ei huomannut."

Joten näin uutta vuotta miettiessäni, päädyn näihin ajatuksiin. Toivon kaikille ihania kohtaamisia, lämpöä ja välittämistä. Ennakkoluulotonta olemassaolon iloa. Tartutaan kiinni arjen tuomiin pieniin hetkiin, josta koostuu elämän suurimmat asiat. Ja edellisen kirjan kielikuvaa käyttääkseni. Kaikillapa meillä on asenteita hylättäväksi kuin käärmeennahkaa. Siinä uuden vuoden haastetta. Mikäpä ei olisi ihanampaa kuin joen veden ja auringon aura.

Oikein hyvää uutta vuotta! <3

Paljon on enemmän tänään

2010-12-29T13:47:00.002+02:00

Joitakin asioita ei vaan voi olla liian paljon. Minulle on siunautunut noita sipulikukkia tänne kotiin loman iloksi. Täyttää hyvin ruokapöytää. Runsas on niiden väriloistokin! Muutama ruokakippo sinne vielä mahtuu väliin. Nimittäin meillä on myöskin siunautunut runsaasti kalkkunnan lihaa. Sitä on nyt sitten pakastimessa ja jääkaapissa. Nyt sitä on tämän päivän keitossa. Myöskin kuusen havuja on runsain määrin. Itse ranka (noh, muutamalla havulla) on jo oven ulkopuolella ja havuja löytyy nyt paitsi kuopuksen hiuksista aamulla pari, kaikista mahdollisista pienistä koloista ja niitäkin on paljon. Ja tänään rupesi loman vaikutus näkymään ideoissa. Kun aikamme pikkuisen kanssa luotiin lunta ja sitäkin oli runsaasti niin sisälle tultua keksin uuden maalauskohteen kotoa, jonka aloitan kun saan haettua värkit. Tosin niitä ei tarvita paljon. Siihen tulee pätemään "less is more".

PS: Lämmitti kovasti edellisen insertin kommentit. Itselle tärkeät hetket toi vielä bloginkin kautta iloa, paljon iloa.

Jouluiset muistijäljet

2010-12-28T22:46:00.001+02:00

Ajattelin lähestyä tätä inserttiä uusien joulukuvien merkeissä. Jos vain pystyn keskittymään kun rakkaat teinini nauravat tuossa vieressä sille, että aloitan blogijutut (heidän mielestään, huom;) AINA samanlailla, tyyliin "ajattelin....Pitäis kuulemma mennä suoraan asiaan. Niin siis asiaan. Huomasin kaikenlaisia kivoja ilmeitä ja tuntemuksia rakkaissani kun katselin kuvia. Joulua valmistellaan pitkään ja rakkaudella. Vaan ei turhaa. Jäljelle jää muistiratoja aivoihin yhteisistä hetkistä, jotka herättävät näitä kivoja muistoja mieleen pitkin vuotta, kuten nyt sitten tässä tätä kirjoittaessani.

Näin iloinen on kuopus ja mummo joulun tunnelmissa. Isosisko laittoi kuopukselle juhlakampauksen (!) omalla suoristusraudalla. Hokkus pokkus oli tukka kasvanut monta senttiä ja korosti söpösti kuopuksemme tunteikasta ja varsin elävää persoonaa.

Tässä rakkaat teinini, jotka eivät vastaanota joulua ilman julmust:iä. Ruotsalainen perinne minun puolelta, joka lapsena oli oma lempijuomani. =) Varsin helppo tapa loihtia joulutunnelmaa.

Tähän kuvaan voisi tosiaan lisätä tyhjän puhekuplan poikani kohdalle. Lauloin täydestä sydämestä ja pisti kyllä hymyilemään kun näin tämän kuvan ja pojan ilmeen...tyyliin -onkohan tuo tosissaan...Siinä on selvästi sukupolvien välinen (suositeltavakin, eikös?) kuilu!

Valtava pukki kyllä pelotti pientä miestä....Meillä hyvä kun riitti kattokorkeus niin valtava se oli. Kaksi metriä pitkä ja leveyttä en lähde arvailemaan.

...mutta isän varsin innokkaassa sylissä ja lahjojen kasautuessa syliin, tilanne kääntyi iloksi.

joten jätän tämän pukin hypnoottisen joulukatseen tänne viimeiseksi kuvaksi. Ensi vuonna sitten uudelleen herätellään jouluisia muistoja eloon ja kerätään uusia.

Hyvää joulua!

2010-12-24T10:58:00.002+02:00

Jouluaaton aamulla tontut kantoi pari säkkiä lahjoja Dahlian väelle ja erityisesti lasten iloksi. Pukki saapuu viideltä niitä jakamaan ja ennenkuin tästä siirryn joulupöydän valmisteluihin, haluan kiittää kaikkia teitä blogilandian ystäviä joulutervehdyksistä, joita joulun keskeltä lähetitte! Ensimmäinen amarylliksen kukka avautui soipivasti jouluaatoksi ja jopa valkoisena, joka on oikein mieluisa silmälle. Ja nyt sitten sinne joulun keskelle toivotan vielä kaikille Oikein ihanaa joulua!

Neljäs adventti

2010-12-19T19:23:00.003+02:00

Hurja pakkanen ei haitannut kun tekemistä riitti sisällä. Kaupasta haettiin tarvikkeita ja kolme kiloa lanttua muuttui laatikoiksi. Tyttö innostui koristelemaan pipareita. Napsin kuvia pipareista jotka, muistuttavat minua kynsikoristeista. Hyvin 15-vuoden neidin käsialaa. Ei niitä malta syödä. Vaan veljet malttoi. Taatelikakkuja tehtiin, yksi tämän väen suosikeista. Huomenna vien töihin maistiaiseksi. Jouluisinta oli kuitenkin kuusen koristelu joka sai sellaisen maalaisromanttisen asun sydämin ja palloin. Pullea kuusi joka tarkemmin katsottuna on yhden pojan mielestä harvan latvansa takia "kaljun" näköinen. Keskipoika teki viime viikolla koulussa tontun, joka seisoo nukkekodin oven luona. Niinpä ne tontut sitten hiipi olohuoneeseenkin keittiöstä.

Mukavaa jouluviikkoa jokaiselle!

Puutaheinää jouluna;)

2010-12-17T22:29:00.002+02:00

Sattuikin neljännen adventin kynttilät patsaan juurelle jonka toimme häämatkalta. Olkoon joulunsanoman muistuttajana, rakkauden. Myöskin meidän ihmisten välillä.

Kirjoitankin tänne pienen tervehdyksen tässä telkun edessä, läppäri käsissä. Blogikierros on ollut mielettömän antoisa. Niin paljon ihania, kauniita ja inspiroivia inserttejä. Kuka väittää että suomalaiset masentuu pimeässä. Ainakin blogimaailman joulu vaikuttaa olevan oikea ilon juhla. Totta puhuen mietin töissä kahvihuoneessa lehteä laratessa, että lähes joka juttu oli joulurauhan ja stressinvastaisen joulun merkeissä. Vintage living-blogissa oli kiva insertti heidän stressittömästä joulusta, siihen liityi heille sopivien valintojen tekeminen. Jäin miettimään miten tärkeää on tosiaan myöskin jouluna luoda oman näköinen joulu, eikä kokea pakoksi kaikkea sitä mitä vastaan tulee. Toinen tykkää käsitöistä, toinen on luotu leipuriksi...herkkujen taikojaksi ja niin poispäin. Luovuus elää vapaudesta eikä viihdy pakon edessä. Oman itsen kuuntelu ja sen toteuttaminen vapauttaa. Viehätyin aikoinaan Dostojevskin kirjassa parista rivistä jossa todettiin: Parempi puuta heinää omalla suulla, kun totuutta toisen mukaan. Ymmärsin sen siten, että parempi olla vajavaisemminkin aito oma itsensä kuin jotain hienoa joka perustuu pintapuoliseen toisten mukaan elämiseen ilman syvempää omaa kokemusta ta tarpeeseen miellyttää muita. Ainahan me ihmiset ollaan koettu paineita pysyä hyvissä mitoissa toisten silmissä, enemmän tai vähemmän. Joten tämän virikerikkaan, makuja, arvoja, kokemuksia tulvivan maailman keskellä, on hyvä vahvistua pysymään omalle itselle uskollisena. Myöskin jouluna. Siitä muodostuu varmaankin yksi osa joulun rauhaa ja luovuutta.Suorittajakansasta puhuu jo mainoskin...no, ehkäpä tässä ajassa on tosiaan herätty omien tarpeiden huomioimiseen ja kuunteluun enenevissä määrin.

Mun joulu muuten alkaa maanantaina, jonka jälkeen olen kaksi viikkoa vapaalla.Miehen vapaa alkoi jo tänään ja lasten sitten keskiviikkona, perinteisten joulujuhlien jälkeen (siinä muuten sellainen kohta joulua josta olen yli iloinen. Steinerkoulu järjestää aina perinteisen joulujuhlan jossa silmännurkkani kostuu ja joulun sanoma ei jää epäselväksi...ja laulut, ne laulut on ihania täydessä juhlasalissa). Pitkästä aikaa ja ensimmäistä kertaa tässä kodissa haemme joulukuusen. Olen pitkin syksyä maalannut kotia, kun vihdoinkin sielunsilmät tiesi mitä halusi. Nyt kuusellakin on tilauksensa kun turhaa tavaraa on myöskin viety pois (mun leikillinen sanontanihan on, vanha pois ja uutta tilalle;) Sitten siirryn puuhaamaan ruokaa. Meille on muodostunut kylmäsavustetun kalkkunan syömisen perinne. Possu sai jäädä pois (enkä aio näitä sulkuja enempää mainita niiden huonoista kasvuolosuhteista...). Tosin luulen, että intoudun bloggailemaan itselleni kivoista jouluruuista oman jutun kun innostun niitä puuhaamaan. Tänä vuonna luulen, että luemme jouluevankeliumin siitä Maria Justiinan vanhasta raamatusta jonka sain äidiltäni mummani muistona. Alan pikku hiljaa lämmetä joulun h-hetkiin! Oikein ihanaa viikonloppua ja neljättä adventtia kaikille!

Leijonat huomion alla

2010-12-15T08:31:00.003+02:00

Eilen illalla tarttui kameraan tämä uninen tunnelma kuopuksesta Höyhesaarella (kuopusesta ei näy kun kikkurat).

Hyvää huomenta!
Teen tänään ensimmäistä kertaa insertin pienellä miniläppärillä ja täytyy sanoa, että kauan kestää ladata kuvia ainakin. Saa nähdä onnistuuko laisinkaan. Uudet hyasintit kotiutui eilen ja taas odotellaan minkäväristä kukkaloistoa odotellaan. Ompelin joulukuuseen pieniä sydämiä ja odottelevat nyt tuossa ikkunalla kuusta. Odotuksista ja sydämistä ajattelin tänään kirjoittaa. Kun kuopuksen kanssa on katsottu leijonankuvaa täkissä, todettu miten isä meni mopolla töihin, mietitty Nipsua ja joululahjaa kalenterissa, painuu pienet silmät kiinni ja pieni mies unten maille. Yllättäen hiljenee. Suloinen kuopus nukkuu turvallisesti lämpimän täkin alla jonka leijona herää henkiin seuraavan kerran kun niitä yhdessä katselemme. Olen huomannut, että kun kuopus hiljenee unilleen, päivällä tai yöksi, pieni koiramme ponkaisee esille hakemaan huomiota. Jonkinlainen leijona se siinäkin herää henkiin, ravistelee uljaasti partaansa ja hyppää esille eteisen kenkien takaa, sohvan alta, keittiön uumenista. Se on sellainen kiltti, vaatimaton joka ei tee itsestään mitään numeroa. Hieman arka. Vaan tarvitsee se pienikin huomioita ja hyväksyntää. Ja niinpä se pienellä sykeröllä tai jalat taivasta vasten nauttii omasta yhteisestä hetkestä toisen lähellä.

Kuvaa on käytetty photoshoppailun opettelussa. Parta jäi sitten hassun kellertäväksi...mut eikös ne leijonat ole kellertäviä.

Vaan on taasen uusi päivä koittanut ja lehti haettu koirun kanssa postilaatikolta. Tänään tämä pieni ystävämme saa toivottaa kaikille oikein mukavaa päivää ja jouluodotusta noin muutenkin. Tämä blogin kirjoittaminen kun jää aina vielä näiden leijonienkin jalkoihin ;) mutta on ehdottomasti oma lepohetkeni. Kiitos teille kaikille siitä!

Itsenäisyyspäivä

2010-12-06T18:31:00.001+02:00

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tämän kehyksen ostin tänään myyjäisistä kuvalle, joka otettu toisen sukuni talosta neljä sukupolvea taaksepäin. Sopi jotenkin itsenäisyyspäivänä tänne blogiin. Siihen aikaan ei niin tunteiltu mutta kehyksen teksti "Family, is a little world created by love" on onneksi tätä päivää. Perheet solmitaan rakkaudesta ja parhaimmillaan kahden itsenäisen ihmisen välillä. Itsenäisyys on hieno asia. Niin maalle kuin yksilölle! ;)


Ehkäpä se perheenjäsen joka totesi lihapullien olevan paremminkin itsenäisyyspäiväruokaa suomalaisuudessaan oli ihan oikeassa. Meillä syötiin käsin ja tex mexiä, eli tortilloja. Niinpä ollaan kansainvälistytty me itsenäiset suomalaiset ja me Dahlian väki.

Viimeisenä muutama otos nallesta joka hurmasi itsenäisyyspäivämyyjäisissä. Mahassa lukee "Lycko nalle" ja varmuudeksi sellaisen on ihan hyvä kotiutua tänne meille. Otus oli ommeltu pellavasta. Innostuin kovasti kun vihdoinkin sain hankittua uuden ompelukoneen (vanha ompelukonekin sanoi irti sopimuksensa kuten kamerat, nämä kuvat siis kännykällä). Ompelin heti alkuun sohville pellavaiset huput ja pellavan luonnollinen ja teeskentelemätön ulkonäkö hurmasi. Nallekin piti sitten saada. Viimeisessä kuvassa olevat tyynyt tein itse. Valitsin joulun kunniaksi punaiset eläimet keskelle. Muuten meillä on olohuoneessa ensimmäistä kertaa hyvin vaalea jouluinen tunnelma. Jopa hyasintit jotka hankittiin nupussa aukesivat valkoisina. No joo, oikein ihanaa itsenäisyyspäivää siis kaikille! Nyt lähden katsomaan linnanjuhlia ja ehkäpä lankean arvostelemaan muutaman mekon ;)

Töitä, vapaata, hiljaisuutta ja meteliä

2010-12-03T23:48:00.002+02:00

Rakkaat ihmiset jotka tätä luette!

Koittipa sitten vihdoinkin perjantai ja minun kohdallani se tarkoittaa viiden päivän vapaita, kun maanantaina on itsenäisyyspäivä ja muuten olen aina kotona kuopuksen kanssa tiistait ja keskiviikot. Ihan niin kuin saisi yhden ylimääräisen loman. Minulla on ollut hyvä tasapaino työn ja kodin välillä. Huomasin sen tänään, kun järjestelin ihan iloisenakin ensi syksyn työprosenttia suuremmaksi. Ilo aasinsiltana seuraavaan asiaan; huomasin tänään olevani erityisen pirteä ja sitten muistin, että tänään on veronpalautukset. Teki mieli huutaa kuin Robin Hood =) mutta varsin asiallisena kävin tekemässä muutaman tärkeän hankinnan ;) Kyllä se materia aina välillä on tärkeämpää, kuin haluaisi näin henkisenkin alan ihmisenä myöntää. Se tässä nk. downshiftaamisessa on huomattu, että osaa iloita asioista (hankinnoista, tässä yhteydessä) mitä joskus tuli pidettyä itsestäänselvyytenä. Kun joutuu hankintojaan miettimään ja odottelemaan on usein joulumieli ;) Ja koska vuorossaan kolmas digikamerani sanoi irti sopimuksensa, joudun tähän inserttiin laittamaan vanhoja kuvia. Ajattelin laittaa muutaman kuvan meidän talojen remontista, mikä on vienyt vuoden. En tiedä miten totun asumaan ilman jatkuvia remontin tuomia ääniä ja ihmisiä (ironiaa). Tilannetta hiukan helpottaa, että töissä on massiivinen remontti huoneeni alakerrassa (minä kuuntelijan ammatissani en sitten kuule mitään ja yhdessä asiakkaiteni kanssa opitaan olemaan hiljaa), joten remontin tuomaa hurmaa en pääse pakoon. Tässä nyt sitten varsin talvisia kuvia kotimme remontista alkaen viime talven kovina pakkasina, jolloin vanha seinä (ja sen tuoma lämpö) revittiin pois. Tosin olen suuresti iloinnut siitä, että talot nyt ovat jälleen puupinnotteisia kuten alkujaan. Ja se rakastamani lämpö palasi jos mahdollista entistäkin tehokkaampana.

Keltaiset puutalomme pilattiin 70-luvulla silloisilla epämääräisillä pinnoitteilla. Tässä lähes kauhuleffanomaisessa tunnelmassa (kamera jopa tallensi sen kauhean pakkasen) osa siitä on revitty pois ja alkuperäinen keltainen puuverhoilu näkyi alta...


...kunnes nyt sitten sai päälleen nykyisen asunsa. Väri on kuulemma terracotta, mutta pahasti pelkään että suurin osa näkee sen vaaleanpunaisena. Uudet ovet ja ikkunat ovat helmenharmaita. Tämän kuvan jälkeen sai ovetkin ympärilleen pakolliset turvakaiteet. Sellaiset "karsinat", jotka kyllä tuovat vähän yksityisyydenkin tunnetta ja johon nyt oli kiva laittaa havuja ja jouluvaloja. Kuvan kaunistus on toki pikku kuopus joka ennen lumentuloa ehti tekemään monta hyvää kakkua hiekkalaatikolla. Tällä hetkellä tätä taitoa käytetään piparkakkujen tekemiseen!

Oikein ihanaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää!

Kaupan viritykset

2010-11-21T14:14:00.002+02:00

Hiukan varovaisen jouluinen insertti tuo edellinen. Nythän eletään vielä marraskuuta. No kun kerran aloitin niin menköön nyt sitten ihan joulux! Käytiin tänään kaupungilla joulunavajaisissa. Ja oli siitä mitä mieltä tahansa, että kaunis ja pyhä juhla on kaupallistunut, niin näin on kyllä käynyt. Ja sinne kauppoihin mekin sitten vaan vastaan panematta menimme. Ostamista nyt oli helppo vastustaa tällä kertaa, muttei Citymarketin villiä pukkia (toivottavasti sillä oli hyvä palkka...). Tanssi, soitti, höpötti, jongleeras ja huomioi. Huomioi tosi kivasti pieniä lapsukaisia. Kunnostautuneena kuvaajana minulla oli kamera mukana ja haastoin itseni ottamaan sen pukin kengistä kuvan kun niihin ihastuin. Tosin en sillä tavalla että sellaisia itselle haluaisin, höh. Koittakaapa ottaa tanssivista jaloista kuvia. Ystäväni Enna joka avasi blogin (kauniin sellaisen joka on TÄSSÄ) ja jonka blogissa on paljon tanssia osaa...mutta vaikeeta se on. Ensimmäinen yritys oli pelkkää punaista sukkaa. Zoomaa jalkaa, liiku mukana, odota että kuva on tarkka ja ennenkaikkea unohda mitä muut miettivät kun yrität kuvata miehen jalkaa (!). Klik ja siinä! Sylistä sitä kaikkea piti kuopuksen seurata. Korvatunturin ihastuttava hahmo on näin alkuun hiukan pelottava. Pois mennessä sama pukki sai jo kuopukseltakin rennomman vastaanoton. Hillityn riehakkaan. Toisin kuin pukki, estottomasti riehakas! Ihan näin pienenä lisänä. Etsiessäni kynää kaupassa tuli aivan vieras herasmies ja luovutti kynänsä sanoen että saan pitää sen. Eikä sillä ollut pukin partaakaan...? Se on todella jouluista. =)

Pientä viritystä

2010-11-19T22:22:00.004+02:00

Tervetuloa siitä ovelta pidemmälle. Pientä joulunvirettä täälläkin herätellään. Pukille on soitettu ja varmistettu että lähes joka viimeaikaisen kauppareissun lupauksen saa pidettyä...pukkihan sitten tuo. Koti ei ole mitään extrem makeover:iä (vielä ainakaan) kokenut mutta pari vanhempaa kranssia on dyykattu esille vahoista joulukoristeista. Vanhaan piparikranssiin on huolella kiinnitetty irronneet piparit (jostain massasta tehty) ja koko komeus on ripustettu keittiön hellan yläpuolelle. Oikea piparitaikina hävisi pakasteesta teinin mielitekoihin ihan sellaisenaan pieninä palasina parissa päivässä. Joulun tunnelmaa sekin ;)

Huomenna Steinerkoulun lastenjuhlissa myydään jokavuotisia havuista tehtyjä kransseja. Sellainen kans! Yhden pienen pienen tontunkin sallittiin ilmestyvän keitiön ikkunalle kurkistelemaan.

Toivottavasti kiltteyspisteitä irtoaa. Pitäähän sen saada tarpeeksi aikaa tehdä arviointi työtä. Meiltä ihmisiltä voisi pyytää apua. Ihminen kuulemma käyttää arviointien tekemiseen aika ison prosentin ajatustyöstään. Mutta se onkin surullisempi asia. Monet asiat saisi vain olla, olematta hyviä tai huonoja. Olis vain. Mutta takasin jouluisiin viritelmiin. Vaikka meillä on aikoinaan kaksi ihan elävääkin oravaa piipahtanut ikkunasta sisälle (oli muuten todella vaikea saada ne ulos) on keittiön ikkunalla heinäseipäistä tehdyn tikapuiden päällä lähes aito sellainen koristeena.

Yksi jouluinen kranssi valoineen löysi paikkansa olohuoneen puolelta.
.

Oikein ihanaa viikonloppua jokaiselle!

Kirjoja ja kuulumisia

2010-11-13T17:44:00.001+02:00

Näin kirjojen kautta ajattelin lähestyä tätä päivän inserttiä. Sain kun sainkin siivottua. Iloitsin uudesta mopista joka pesukonekierroksen jälkeen on just sopivan nihkeä pyyhkimään viimeisetkin pölyt rakkaasta kodista. Tärkeää, tärkeää! Kirjat tuli pinottua byrån päälle ja sitä katsellessa saa kuvaa kuulumisista, joten kuvaan. Ensin kameralla ja nyt tänne. Ulkona on kylmä ja kuten edellisessä keskustelukommenteissa todettiin, nyt on ihana myysailla! Lukemisen alla "The God of Small Things" (Arundhati Roy), a masterpiece, utterly exceptional in every way, odottamassa rauhallisia lukuhetkiä sohvan uumenissa. Uuden kirjakerhon kirjat on myöskin siinä ja ehkä mystisin oli tuo fengshui, joka suositteli istumaan tiettyyn suuntaan syntymäajan mukaan...mut olihan se ihan hyvä idea että kotia pitää uusia kolmen vuoden välein jotta qi, energia virtaa ja siivota, siivota aina siivota ja järjestää! Kas, qi:tähän tämä on kun on siivonnut tänään ja nyt inspiroituu kirjoittamaan. Huumoria edustaa varmaankin mummolta peritty "joka kodin tietokirja" vuodelta 1948, joka hämmästyttää, niin kehtaisinko sanoa infantilisoivalla sisällöllään...ihan näin malliksi: "Hallissa ja eteisessä tarvitaan yleisvalaisin ja lisäksi lamppu peilin luona" ja " Eteisessä tai muussa päällysvaatteiden säilytyspaikassa pitää olla hattuhylly". OK, näin sitten. Sovitaan että hallitaan ne muut huoneet, joten en lainaa siitä enempää. Kirjoittajina agronomia, tohtoria, varatuomaria, maisteria, tippainssiä ja arkkitehtiä ;)
Sellaista ihanaa ja pyhää tunnelmaa, vanha raamattu joka on Maria Justiinan rippikoulumuisto 24.6.1900.

Ei kunnon kirjapinoa, ellei siellä myöskin olisi Ifolorilta tullut uusi kuopuksen Ensiaskeleet-kirja. Kuvasin sieltä isänpäivää ajatellen nämä seuraavat kaksi kuvaa, joilla onnittelen, jo toistamiseen Isänpäivää viettävää miestä, isää! Lisäksi onnittelut omalle isälle (ukille). Ukkia onnittelee kaikki neljä lapsen lasta myöskin!

Oikein hyvää viikonloppua ja isänpäivää!

Lumi tuli

2010-11-10T18:36:00.000+02:00

Hiukan ehkä surumielinen kuvasarja viime vuoden ensilumesta. Lumi tulee ja on niin katoavaista että hienoinkin lumiukko elää vain aikansa. Tänään kuitenkin nautittiin lumesta ja sen tuomasta vaihtelusta. Kun nyt mennään kohti talvea niin mennään sitten!

Kuvia ja muistoja

2010-11-09T13:05:00.000+02:00

Jotain ihanan paikallaan olevaa on tässä pienessä kodissa, jonka tausta ikäänkuin liikkuu, aivan niinkuin aika, nopeasti eteenpäin. Tietyt asiat jäävät paikoilleen. Tänään kirjoitan asioista joita en halua unohtaa. (kuvan on ottanut esikoinen)

Mut on vienyt uusi puuha mennessään (ne pienet hetket kun olen vietävissä ;) Nimittäin kuvia vain kasautuu koneen muistille, eikä ne siellä ole enempää kuin varastossa ja osa toki blogin käytössä. Innostuin tekemään kuopukselle sellaista ifolorin vauva-kirjaa. Nimesin sen pikkuisen nimen mukaan + "ensiaskeleet". Aluksi kadotinkin ison osan tekeleistä ja siinä tuli ihan konkreettisia kyyneleitäkin silmistä. Niskaa kiristi ja mutama runon pätkä tuntui hävittyään korvaamattomille. Käärin kuitenkin hihat ja aloitin alusta. Siitä tulikin sitten aivan mainio kirja ja ihan runopätkineen ja tuntein, kunhan rauhoitin mieleni ja palasin kuvien kautta uusin mielin koettuihin asioihin.

Siinä sitten drag and drop-tottunein sormin jäin kaipaamaan sitä puuhaa ja aloitin tekemään torpasta ja ennenkaikkea puutarhasta toista kirjaa...;) Se valmistui jo ihan ilman vastoinkäymisiä. Erehdyksistä viisastuneena painelin "save":iä joka väliin jos sattuis että kone vielä tilttais, etten itse sitten tilttaa... Nyt odottelen innoissani uusia kirjoja.

Hassua miten nopeasti aika muuttuu. Tuntuu silti eiliseltä kun liimailin sellaista "tavallista" vauvakirjaa. Tein muuten aikoinaan niitten kirjojen pohjalta pienen videopätkän lapsista tänne blogiin. Vauva kuvia eivät ujostelleet laitettavaksi näkyville. Se video on tässä KLIK.Sen tein omasta näkökulmastani. Vauvakirjoissa on sitten kyllä ihan isänkin perspektiiviä. Siihen aikaan halusin myöskin lasten olevan kolmevuotiaaksi kotona hoidossa (kuten kuopuskin nyt) ja meillä oli aivan ihana hoitaja lapsille, joka silloin opiskeli täällä. Sain häneen juuri yhteyden ja hänestä on nyt tullut itse äiti. Koska hän löysi blogini ja lukee sitä laitan tuon linkin tähän verestämään muistoja ja onnittelen vielä uudesta pikkuisesta joka on tasan vuoden meidän kuopusta nuorempi.

Mun oma suosikki inserteissä jotka koskee lapsiani (äidin suosikki aihe!) on niiden luonnekuvaus joka kans on hautautunut tuomme blogi- inserttejen sekaan. Se on tässä KLIK Sellainen pieni nukke on vielä kuopuksella tehtävänä jossain tulevaisuudessa mutta arvaan jo vähän millainen siitä saattaa tulla! Aika pienenä nämä lapset jo persoonallisuuttaan toteuttaa.

Uuden kirjan kansikuva

Karkkia ja Yatsia

2010-10-30T20:05:00.001+03:00

Mietin muuten kaksi, ehkä enemmän, kertaa laitanko tätä ihanan iloista kuvaa kuopuksesta. On meinaan mahdoton määrä karkkia ym. ihan etualalla ja siihen ei tartteta Hanna Partasta, että ymmärtää...niin aivan, ei se ole suositeltavaa tuossa määrin pienelle miehelle. Vaan oli siinä jakajina koko porukka teineistä lähtien. Sitä täydet kulhot ja iloinen mieli saa aikaiseksi. Joten sateen viedessä mökkeilyhalut katoimme pöydän, pelasimme yatsia ja nautimme yhdessäolosta. Kuva kuopuksesta vangitsi niin iloisen hetken, että siinä se nyt on ja toivottaa kaikille oikein ihanaa viikonloppua!

Veden äärellä

2010-10-28T21:53:00.001+03:00

Tämän kuvan nappasi esikoinen kotimme läheltä. Asumme meren äärellä. Kauniin tavoittaa vain pysähtymällä sen äärelle. Hassua kyllä, sen sijaan että olisin itse ollut rannalla ihailin sitä kuvasta. Viikonloppuna menemme mökille ja odotan mahdollisuutta pysähtyä ja aistia syksyn luontoa. Odotan että saan vetäytyä mökin lämpöön kylmää pakoon kynttilöiden luomaan tunnelmaan. Minä ja kuopus rakensimme viimeksi pesän kahdesta sohvasta jotka työnsimme yhteen ja jonka keskelle turvallisesti nukahdimme. Synneistä suurin tulee olemaan tietoisen läsnäoloni kadottaminen ja tulevan suunnitteleminen ;) Voisin edes odottaa talven uusia siemenluetteloita...vaan ei. Unelmoin uudesta vesiaiheesta ensikesäksi uima-altaan paikalle. Olen kyllästynyt sen huoltoon.Teinitkin ovat kasvaneet sen ohi. Sen alla on viisi metriä halkasijaltaan oleva "kuoppa" jonne saisi sammakoille ja muille ötököille mahtavan lammen. Ajattelen, että kuopus on niitä miehiä jolle sellainen lampi tuottaisi suurta iloia ja aluksi jopa jännitystä. Itseasiassa luulen, että me muutkin tykättäis siitä. Pitkä talvi voi olla hyvä mahdollisuus suunnitella tämä projekti kunnolla ennen toteutusta. Vesi on ihana elementti. Monella tapaa.

Laiska töitänsä luettelee...;)

2010-10-26T18:08:00.005+03:00


Päivän hankinta: Calluna Plantaagenilta. Tytön kommentti: "aa, sä lähet hakemaan niitä mummokukkia?"

Kuopus nauraa kovasti nähdessään itämaisen "turbaanin" jonka taiteilimme kutreille koristeeksi. Kuvasin komeuden ikkunalla, jonne lisäsimme muratin alkua vanhan muratin seuraksi (sekin tänään Plantaagenilta).

Pihatalkoot saa pihan uuden ulkorempan ihan uuteen valoon. Muutos on kuin onkin kivempi kuin olen ajatellut. Laitan uudet callunat ovenpieleen. Tänään ilta-aurinkokin kivasti paistaa kotiin. Ollaan vietetty kuopuksen kanssa kahden päivän ensimmäinen puolisko ja ajattelin moneen otteeseen, että kuopus on puheissaan todella hauska. Kielsin menemästä yksin yläkertaan ja kuopus vastaa portaista "älä nyt tuollaista!" =)

Samalla kun kuvasin uudet callunat tuli mieleen miten paljon kaikkea pientä olen syksyn mittaan kotona ehtinyt tekemään. Lyhyempi työaika onkin tuottanut monenlaista hedelmää. Kuvasin tullessa tietokoneelle tekemiäni uudistuksia ja niitä olikin aika monta...

Jokseenkin tästä se ehkä lähti. Maalasin keittiön ikkunapielet valkoisiksi ja päädyin maalaamaan kaikki kaapistotkin. Koko keittiö ryhdistäytyi. (Kuvassa mummolta peritty vanha lamppu)

Sitten maalasin olkkarin ikkunapielet...tietenkin, samassa kerroksessa kun ollaan.

Vanhan vitriinin ja nukke-kodin olinkin jo maalannut keväällä mutta tumman pianon väistyttyä maalasin nyt tv-lipaston (siirtyi tytön huoneesta alas). Joskus ehkä lelut voisi laittaa siihen, mutta toistaiseksi lähes koko lipasto oh tyhjä. Sitä pauketta ja touhua juuri tuossa tv:n edessä kannattaa ehkä välttää...ja onhan lelut piristävä lisä sisustukseen ;)

Oven olen maalannut aikaisemmin, mutta seinään laitoin tänä syksynä nämä raidat. Mummon vanha knalli on oven takana seinällä

Portaikon maalaaminen oli kuten aikaisemmin todettu syksyn suurin haaste, mutta samalla sai portaikon seinätkin uutta väriä (ja kontrastia) pintaan.

Viime viikon Ikean reissultä tuli tytön huoneeseen uudet hyllyt. Uskomatonta kyllä, juuri sen levyisenä kuin takana oleva aikaisemmin laitettu tapetti.

Poikien huoneeseen tuli samalta reissulta uudet kirjoituspöydät (eriparia olevien pöytien tilalle)


Ja myöskin saivat pojat uudet lamput, joita pidin erityisen miehekkäänä ja siten sopivina näille isommille pojilleni. Nuo uudet lack-pöydät (yöpöytinä) ovat ihmeen edullisia; vain viisi euroa...Minä kyllä ihan tykkään Ikeasta! ;) Kuten tarkempi katsoja huomaa, nämä ikkunapielet ovat vielä tummat...tosin pojilla onkin niin tumma maku (tuon sinisen värin valitsivat aikoinaan itse) että näillä selittelyillä ajattelin jättää maalaukset hamaan tulevaisuuteen...ehkä;)

Ja kuten mainoksista opittu..."eikä tässä vielä kaikki"; nimittäin asuintilat kellarissa ovat vielä sillä tavalla kesken että yhtä sun toista siellä pitäisi tehdä. Se huone missä me vanhemmat ja pikkuinen majailemme odottaa maalia kattoon. Uusia lelukaappeja (ne on jo Ikea-ostoslistalla;) ja meidän tumma sängynpääty kaipaisi kans valkoista maalipintaa... ja sitten se osuus jota vähiten haluaisin miettiä. Portaat alakertaan tarvitsisi samaa käsittelyä kuin yläkertaan menevät portaat : / Joten jos nyt sitten listasin tehdyt työt niin huomaan listanneeni myöskin tulevat. Ja sellainen on minun mieli. =)

Tidlöst med vitt porslin

2010-10-18T19:06:00.003+03:00

Ennätti yli viikko vierähtää ja nyt koitti sopiva hetki blogi-insertille. Aika on rajallista. Mummoni aika täällä meidän maailmassa loppui 96 -vuoden ikään. Lauloimme tyttären kanssa kirkossa ja tunnelma oli hyvä ja oli aistittavissa, että elämän rajallisuus oli tällä kertaa sitä mitä raamatun sanonta (olikohan se Abraham?) "nukkui pois elämästä kyllääksi saaneena", kuvaa. Sellaisen pitkän ja siten paljon nähneen elämän soisi jokaiselle.

Mummosta antoi äitini minulle muistoksi kauniin astiaston Arabialta, jonka tänne kuvasin. Minulla tuo astiapuoli on ollut hiukan retuperällä ja iloitsin kauniista vanhasta porsliinista, joka muistuttaa vanhoista ajoista ja koetuista kahvihetkistä mummolassa. Minulla on kuva mummosta kaatamassa kahviä pöytään, joka on katettu astioillani.

Kahvihetkistä puheen ollen kuvasin vielä suloisen kahvipaketin jonka ystäväni toi kyläillessään.

"Livet är ett mysterium

som ska levas.

Inte ett problem som ska lösas"

(Sören Kierkegaard)

Kuva on tuhat sanaa

2010-10-08T20:30:00.001+03:00

Kyllästyin vanhaan profiilikuvaani ja tovin tässä seikkailin kuvatiedostoissa löytääkseni toisen otoksen. Valitsin nyt sitten tämän kuvan, joka on otettu sillä onnellisella matkalla kun kuopus saatiin perheeseen. Muistan että olo oli pakahtua ja pikku kuopus suloisempi kun olin koskaan osannut kuvitella. Ja koska blogini tarkoitus on jakaa itselle iloisia ja tunnelmallisia asioita, päädyin tähän. Eikös ole pirteä ilme kuopuksella? =) Tällä mennään. Oikeen ihanaa viikonloppua!

Taideteos

2010-10-05T16:38:00.003+03:00

Estetiikkaa silmälle ja sielulle

Tyttö oli luokkansa kanssa Lapin reissulla vaeltamassa. Kuvia katsoessani mietin kyllä hyvällä opettajia jotka mahdollistavat tällaisen kokemuksen nuorille. Näin muuten tuollaisia syksyisiä lehtiä hienosti laminoituna keittiön pöydällä. Käyvät kuopuksen kanssa MLL:n perhekahvilassa maanantaisin isänsä kanssa. Olen jo kertaalleen laittanut yhden pikkuisen tekemän taideteoksen seinälle. Tänään olen sitten minä ja kuopus kotona ja totean lehtiä katsoessani; "onpa hieno, kukas tän on tehnyt?" Kuopus kattoo lehtiä ja sitten minua: "pappa teki!". =) Kyllä huvitti.

Kohtaamisen rauha

2010-10-04T23:01:00.007+03:00

Näyttelijä Sari Havas sanoi sen hyvin Kodin Kuvalehden haastattelussa (ja niitä lehtiäkin on niin kiva lukea sohvaan käpertyneenä) : "Rakastan työtäni ja sen vaihtelevuutta, mutta toisaalta nautin äärettömästi yksinolosta ja rauhasta. Joskus matka noiden kahden tilan välillä tuntuu liian pitkältä". Ajattelin tätä kun kirjauduin blogiini kuopuksen nukahdettua. Teen tätä nykyä töitä (tänä vuonna puoliaikaisena) psykologina ja psykoterapeuttina.Työni on kiintymyssuhteiden luomista ja kohtaamista monella tasolla, eikä sen vastapainona mikään voita kotia (kodin maalaamista (!), lasten konkreettisia arjen touhuja, puutarhassa tonkimista ja sen kaiken jakamista. Olen isolla ilolla todennut miten paljon se merkitsee omalle jaksamiselle, että aikaa riittää töiden lisäksi kodille. Eikä se lastenkaan perspektiivistä olisi huono asia että vanhemmille annettaisiin työelämässä mahdollisuus osa-aikaisuuksiin ja muihin järjestelyihin ajan suhteen, sikäli kun itsellä muuten on halua ja näkyä siihen suuntaan. Mirjam Kalland siitä eräässä lehdessä kirjoitti:

"Lasten ylivilkkaus ja keskittymisvaikeudet heijastavat yhteiskuntaa, jossa aikuiset kiirehtivät jatkuvasti pois jonnekin muualle. Ylivilkas lapsi rauhottuisi jos aikuiset hänen ympärillään rauhottuisivat. Yhteiselle ajalle ei tarvita muuta päämäärää kuin olla yhdessä. Lapsi kasvaa ihmiseksi vain toisten seurassa ja tulee eläväksi vain elävässä vuorovaikutuksessa. Siihen tarvitaan pysähtymistä."

Blogeja lukiessa tuli myöskin vastaan Hellstenin sanat: Hiljaisuudessa ja rauhassa, pysähtyneisyydessä ja itsensä kuuntelussa syntyy luovuus.Sopi hyvin tähän asia yhteyteen. Sitä rauhaa, ei vain meille aikuisille vaan myös lapsille. Hiukan pisti sinänsä hymyilyttämään, koska bloggerin kuvien lataus on siihen malliin hidasta tänään että tästä odottelusta rupee olemaan luovuus kaukana...;)

Jälkeen...tämän kaiken maalamisen

2010-10-02T16:25:00.002+03:00

Vihdoinkin voi todeta portaiden maalin kuivuneen ja pääsee taas vapaasti liikkumaan. Olishan sitä voinut maalata joka toisen rapun kerralla ja sitten loput, mutta eihän siitä operaatiosta olisi tullut loppua laisinkaan. Otin tuossa matkan varrella ylös pari kuvaa portaista ja pääsi tuo Innon Markon suunnittelema teksti (jossain vanhassa ohjelmassa) mukaan kuviin.Laitoin aikoinaan tekstin eteisen seinään. Tässä yhteydessä voi tosiaankin todeta että "sydämen kyllyydestä suu puhuu". Sen verran paljon olen nyt viime aikoina kodista, sen varsinaisessa merkityksessä, kirjoitellut. Nyt on myöskin maalattu senverran paljon, että jos mielii säästää näitä järjen rippeitä täytyy vähän paussata.Tosin olen huomannut sen kamalan (!) totuuden, että kun yhtä paikkaa lähtee korjaamaan/remppaamaan niin muiden paikkojen tekemisen tarve vain korostuu ja valmista ei näinkään pienessä kodissa tunnu tulevan koskaan...;)

Huomasin vasta nyt vanhoissa teksteissä yhden kommentin, jota en aikaisemmin ollut huomannut. Pääsen toivon mukaan vastaamaan siihen nyt sitten livenä viikonloppuna. Meillä on huomenna adoptioperheiden tapaaminen kaupungissamme. Viimeksi olimme siellä ensimmäistä kertaa ja oli aivan ihana nähdä kaikkia muita perheitä. Kuopuskin viihtyi hyvin leikkien ja tutustuen muihin pikkuisiin. Niin paljon suloisia pieniä ihmisiä! =) Kysymys oli siis luomuvihannesten hankinnasta. Kommentissa siis. Palailen kyllä asian suhteen Jospa!

Kaikille oikein ihanaa viikonloppua!

Ennen

2010-09-26T16:06:00.002+03:00

Tässä nyt sitten nämä portaat, joiden kimpussa olen yhden viikon viettänyt rapsutellen ja hioen...Tänään kun Betoluxin kansi aukeaa, alkaa perheen evakko yläkerrasta, eikä se ole mikään pikku juttu. Kestää kuulemma viikon kuivua ennen käyttöönottoa. Luin netistä että Betoluxin aqua, joka kuivuisi nopeammin on ollut monille pettymys peittävyyden suhteen, joten nyt on sitten se myrkyllisempi versio valittu. Isompien lasten isän koti onneksi turvaa niille inhimmilliset olot. Näissä tilanteissa ei ole hullumpaa olla uusioperhe ja seilata kahden kodin väliä. Kaikella on puolensa. Me muut jäädään lähinnä ilman tietokoneita (näiden yhteyksiä ei helpolla siirrettäis alakertaan). Blogilleni tulee siis viikon paussi ja toivon mukaan saan iloisella mielellä laittaa "jälkeen" kuvat rapuista sitten! Vasen ovi vie kellariin, jossa me vanhemmat kuopuksen kanssa asustelemme. On muuten teinien musiikkia ajatellen hyvä ratkaisu. Maalasin tässä samalla portaikkoon hiukan dramaattisempaa ruskeaa. Valkoinen ja muut värit hakee jatkuvasti tasapainoa tässä huushollissa. Oikein mukavaa viikkoa kaikille jotka täällä käväisette. Tuon alas vievän oven takana on vielä yhdet portaat. Nekin kaipaisi uudistusta...

Tässä portaat hiottuna ja huutaen uutta maalia pintaan.

Kumailmapuhaltimella rapsuttelu rappujen välistä oli aivan hirveä homma. Piti kokoajan pitää mielessä ne hirveät kokolattiamattopinnoitteet niin jaksoi ;)

Tässä muuten kuva sisustuslehdestä, joka inspiroi tuon ruskean värin suhteen. Sisustus ja puutarhalehtien sekä kirjojen lukijana minulta ei tule koskaan loppumaan tekeminen. Olen senverran helposti vaikutuksille altis...=)

Aamuinen aurinko minun remppa työmaallani ;)

Huoleton pyykkipäivä

2010-09-25T13:55:00.004+03:00

Tuli taasen ikäänkuin varkain liityttyä kirjakerhoon ja valittua muutama kirja avaustarjouksena...Jostain syystä valitsemani kirjat liittyivät kesäkoteihin. Tämä Paula Baggen kirja osottautui enemmän kuin sopivaksi kun selaillessa huomasin, että nostalgisen käsipyykin kohdalla roikkui kuivamassa samanlainen puku, jota käytin kun meidät vihittiin. Siinä entisaikojen kirjailtujen liinojen ja sinkkiämpäreiden joukossa se roikkui niin tutun näköisenä ja onnistui ainakin tällä lukijalla luomaan nostalgisen ja romanttisen tunnelman kesänvietosta parhaimmillaan perheen ja kesäkodin merkeissä. =)

Tällaisissa tunnelmissa vietin sateista päivää kirjojeni parissa. Muuten olen viimeisen viikon ajan taistellut kodin rappusten parissa. Revittyäni todella järkyttävän rumat kokolattiamattopäällysteet irti portaista jäi niihin muutaman millin verran rumaa pintaa: liimaa ja sen alla vanhaa maalia. Ei auttanut kuin rapsutella kuumailmapuhaltimella rappu kerrallaan "mönjät" irti. Ehdottomasti pahin remppapuuha mitä olen koskaan tehnyt. Periksi ei kuitenkaan anneta. Nyt ne on hiottu ja odottaa uutta maalia pintaan.

Jotenkin tämä kaikki liittyy syksyyn. Unelmat ja jäähyväiset kesäkodille, joka pikkuhiljaa jää vähemmälle ja vähemmälle ja tarve laittaa kotia siistimpään kuntoon, nyt kun täällä säänkin puolesta ollaan tiiviisti oman pesän suojassa. Kohta toivon mukaan tilanne on se, että tekemiset on sitä tasoa kuin otsikko. Pyykkipäivä tuntuisi portaiden jälkeen todella huolettomalle;)

Kukkia ja omegoita

2010-09-19T19:08:00.002+03:00

Perjantaina valokuvasin kotimme edustasta harvinaisen kaunottaren yhä kukkimassa. Maalla niitä sitten löytyi mun suureksi iloksi lisää. Konnanyrtti oli aukaissut kukkansa, yksi auringonkukka samoten ja lisää oli tulossa! Kaunista väriä loisti kärpässienikin olemuksellaan. Kaiken lisäksi tuli omenoita poimittua ja lisää vain sais hakea. Vanha puu on uskollinen. Uusin omenapuu tuotti kolme omenaa, joista yksi oli kooltaan ylitse muiden. Uteliaana maistelimme miltä tulevaisuuden omenat maistuisivat ja olihan se kivan makuinen jos tykkää hiukan kirpeästä. Luumupuu (Sinikka) tarjosi tasan tarkkaan kolme luumua ja nekin hyvin pieniä, tosin maku oli ok. Ehdin jo miettiä sillä olevan jokin "ongelma" mutta ystävättären Sinikat olivat yhtä kitsaita.

Myrkyllisen kärpässienen jälkeen hiukan Paula Heinosen luennosta hyvinvointimessuilla. Ensimmäinen tunti meni teollisen ruuan ja muun epäterveellisyyden esille tuomiseen. Ei ehkä kaikille ihan uutta tietoa. Käteen jäi lähinnä sellainen olo, että jokaisen tulisi syödä hyvän ravinnon ohella jokin multivitamiini, D-vitamiinia ehdottomasti ja kalaöljyjä vieläkin ehdottomammin ;) Niissäkin on kuulemma valtavia laatu eroja ja kun katselin summa sumarum jälkeenpäin kaikkia mitä suositeltiin oli ne Bioteekin tuotteita...Yhteistyötä varmaankin, mutta kun joku omalla nimellä niitä mainostaa niin toivon mukaan perustuu "vankkaan tietoon" eikä pelkkään kaupallisuuteen? Mene ja tiedä. Sellainen kuitenkin olen, että d-vitamiinia tulee seuraavaksi haettua. Kalaöljyt kai löytyykin nykyään joka toiselta ja mitä stressaavampi elämä sitä enemmän niitä sais napsia. Neanderlainenkin kuulemma tuli viisaaksi kun siirtyi asumaan levärikkaalle seudulle (sitä syömään) jossa omegat sitten kehitti aivot tähän nykyiseen älyn ilotulitukseen =) Vaatimattomasti nyt vielä lisään oman antistressi kuvan illan teepöydästä. Yhä edelleen rentoudun teen parissa ja tänään kannoin minimanista söpön teerasian mukana kotiin. Pienet mukavat hankinnatkin kyllä piristää...omegoiden ja muun ohella ;)

Oikein ihanaa viikon alkua kaikille!

Vielä yksi kaunokainen

2010-09-17T21:55:00.000+03:00

Jaahas ja kierto jatkuu...no ei nyt ihan;) Mut ajattelin laittaa pari kuvaa tuosta oman oven edustasta. Kaiken rempan keskellä kukki vielä yksi kurjenpolvi iloisesti. Sai harmaat kivet ja lavat näyttämään kauniilta tai ehkä siedettävimmiltä. Myöskin pieni tee-kasvini pääsi ovenjuurelta kuvaan. En tietenkään ole hennonnut siitä mitään lehtiä poimia, tuollainen pieni ja keskenkasvuinen kun on. Pääsi ostoskärryyn kun oli niin houkutteleva tuo kuva teekannusta ja ehkä tuo luvattu "gingseng effect" (vaikkei taida ihan katsomalla välttämättä tulla). Meillä on täälläpäin messut ja yritän päästä kuulemaan Paula Heinosen luentoa funktionaalisesta lääketieteestä (niitä oppeja Satu Silvo paljolti viljelee) joten ehkäpä sieltäkin jokunen "ginseng effect" tarttuu evääksi. Muuten taitaa terveyden ohella messut tarjota rakentamiseen ja kotiin liittyviä asioita. Sen lisäksi täytyy kiirehtiä hakemaan loput omenat maalta (ellei ole myöhäistä). Oikein ihanaa viikonloppua!

Yksi hetki kodissa

2010-09-16T22:21:00.004+03:00

Koti ei ole vain materiaa. Koti on ennenkaikkea "näyttämö" suurille tunteille. Vaikka siellä olisi yksin on se tärkeä kohtaaminen. Hiljentyminen oman itsen ääreen, itsensä kuunteleminen ja hyväksyminen.

Meidän kotia etsittiin aikoinaan tietoisina että sinne haaveiltiin pientä kuopusta. Sijainti oli tärkeä. Lasten koulu ja elämä tarvitsi käytännölliset puitteet. Löydettyämme tämän kodin iloitsin lautalattioista ja surin talon rumaa ulkokuorta (joka onneksi nyt on vaihdettu). Iloitsin myöskin talojen keskellä olevasta suuresta pihasta, jossa kuvittelin tulevan pikkuisen leikkivän.

Niin me asetuimme tähän kotiin. Nuoret sai toinen toistaan nopeammat tietokoneyhteydet (!) ja me aikuiset saimme oman huoneen kellariin jonne myöskin hioimme ja maalasimme pienen lastensängyn, sellaisen alle kaksivuotiaalle-mallin. Niinhän siinä kotiselvityksessä luki, alle kaksivuotias. Keskellä oli yhteiset tilamme joita edellisissä inserteissä kuvasin. Sinne ajauduimme, niinkuin vieläkin toistemme seuraan täyttämään tilaa jaetuilla kokemuksilla.

Seuraava katkelma on iso hetki elämässämme. Edellisenä päivänä olemme saaneet soiton Interpedialta. Saisimme pienen pojan, 10 kk vanha. Tänä päivänä istun yksin sohvalla. Minulla on suuri kirjekuori kädessä. Sisällä on meidän pikkuisen kuva. Odotan miestä kotiin. Olemme sopineet että jaamme hetken yhdessä. Hetki on pitkä ja minulla on kuin onkin paljon kohtaamista itsessäni kaikkine tunteineni. Lopulta mies kuitenkin saapuu ja nyt ajattelin laittaa katkelman päiväkirjastani.

"ja sitten odotettiin seuraavaa päivää ja postia. Posti hyvä ja jokapäiväinen postinkantaja. Tiedätkö, tänään tulee meidän ikioman pienen ihmisen kuva. Sen pienen josta uneksittiin jo muutama vuosi. Ja samalla logiikalla kuin aika on aina edennyt hetkestä toiseen, istuttiin sitten vierekkäin, minä ja mies: äiti ja isä! Enkä olisi itseni ellen olisi jännittänyt tätäkin kohtaamista niin paljon, että pyysin miestä katsomaan ensin. Aivan kuin rakkaus voisi olla kiinni kasvoista. Ja jos olisi, oli nämä kasvot koko rakkauteni kohde. Eikä mulla kestänyt montaa sekunttia rakastua. Hetken sitä katsoo kasvoja vieraina ja sitten seuraavalla hetkellä siinä on se oma rakas pieni ihminen. Niin kävi synnyttäessäkin aikoinaan. Ensimmäinen hetki oli vieras ja se siitä seuraava oli tätä raastavaa rakkautta jota ei noin vain muotoilla paperille."

Kuva yläkerrasta

Kierros jatkuu...

2010-09-16T16:47:00.003+03:00

Puusepällä teetetty vanha nukkekoti lienee olohuoneemme kotoisin kapistus. Nyt sinne on saatu valot.

Taisin aikoinaan kertoa, että meidän talorempan yhteydessä lisättiin uudet ovet olohuoneesta pihalle. Vaikka takapiha on pieni näin kaupunkiasunnossa on se ollut nyt jo suuressa käytössä. Lisäksi se lisäsi olohuoneen valoisuutta aika paljonkin. Huomasin nauttivani tuulen huminasta puissa kun ovi on auki päivisin. Tosin se on ollut siinä vasta nämä kesäisimmät ajat.

Aikoinaan laitoin tauluja aika villisti ylt ympäri huonetta mutta karsin reippaasti ja laitoin yhden "kollaasin" vitriiniä vastakkaiselle seinälle. Olen myöskin välttynyt seinien maalamiselta muuksi kun valkoiseksi oivallettuani että huone on kooltaan sen verran pieni että vaatii valkoista (kuten se maalattu keittiö).

Meillä on telkku villisti vanhan pianon päällä. Siihen päädyttin kun hoksattiin ettei vanhaa pianoa saa millään ulos vaikka sitä ei enää kukaan soita. Lisäksi korkeus pitää pienet näpit poissa nappuloilta. Eikä sekään haittaa että katsomiskorkeus on nyt oikein hyvä!

Tässä pieni kierros seuraavaan huoneeseen kun nyt pääsin vauhtiin, mitä tähän meidän kaupungissa olevaan kotiin tulee. Meillä olohuone on kovassa käytössä. Pikkuinen on päässyt muumi ikään ja katsoo niitä todella mielellään. Vaikka telkku onkin sellainen kiistelty viihdyke on se lapsiperheessä aina välillä ihmeen tervetullut...Olen pitkään halunut esteettisistä syistä valkoiset puuvillapäälliset sohville, mutta käytännön syistä en ole sitä vielä toteuttanut. Joissakin asioissa täytyy vain olla realistinen. Olen kova käyttämään koreja säilytykseen. Meidän olkkarissa niissä on kaikissa leluja: siinä mielessä tämä huone onkin varsinainen OLOhuone.

Keittiö

2010-09-15T09:33:00.008+03:00

Pitkin alkavaa syksyä olen taas innostunut ihastelemaan erilaisia blogeja mukaanlukien sisustukseen liittyvät blogit. Torppa alkaa vaipua unholaan mutta sitäkin suuremmin huomio kiinnittyy näihin kodin nurkkiin. Ja voi sitä innostusta ja inpiraatiota kun näkee niin paljon kaunista lehdissä ja blogeissa. Meidän keittiössä oli tammikaapit, jotka malliltaan ja kunnoltaan vielä hoitaa tehtävänsä (ekologista ajattelua! =). Tosin tummahko väri oli aika masentava...Ei muuta kun pensseli heilumaan! Sävy ei ole ihan valkoinen vaan Tikkurilan paletista se "herkän haaveilijan" vaniljaan menevä valkoinen. Samalla sain luotua hyllykön vanhoista kaapeista vastakkaiselle seinälle, jonne järjestin (vihaan epämääräisiä kasoja) paikan kynille, laskuille, keittokirjoille ja kaikelle sille muulle mikä keitiössämme tarvitsee olla. Pieni prinsessa nököttää siinä kynän päässä ja toivottavasti viihtyy uudessa valoisammassa keittiössä. Valosta puheen ollen. Otin lyhdyn esille ja laitoin kynttilän palamaan. Pimenevässä syysillassa siitä tulee ihanan kotoinen tunnelma.Yksi tuoleista on siniharmaa siitä yksinkertaisesta syystä, että siinä on mun seuraava haaste: saada tuolit maalattua sen väriseksi... Ihan ohimennen mainittuna, pienenä kuriositeettinä, koko muutos maksoi rahassa (vaivaa meni senkin edestä ;) 50€. Ihan edullinen hinta uudesta keittiöstä. =)

Fazer

2010-09-14T20:01:00.002+03:00

Keitin sunnuntai aamuna omenasosetta kakkua varten. Toiseen väliin laitoin mansikoita. Tarkoitus oli saada jokin kukkanen keskelle kakkua (joten tein sen sellaisessa kakkuvuoassa) mutta se jäi ajatuksen tasolle. Muuten oli vieraillemme menyy kuten edellisessä insertissä kerroin. Etiopialaiset ihmettelevät Suomessa näin aluksi sitä ettei ihmisiä näy juuuri missään. Etiopiassa ovat suurimman osan päivästä ulkona. Suomalainen kurinalaisuus ihastutti. Minua taas lämmitti etiopialainen sydämellisyys ja välittömyys sekä valtava lämpö lapsia kohtaan.

Vieras

2010-09-10T21:45:00.002+03:00

Tältä se nyt näyttää, yksi näistä kasviksista jotka tulivat jokaviikkoisen luomulaatikon mukana. Mikä se on?? Puhumattakaan, mitä siitä voi tehdä? Omenat on kuvassa luomassa tunnelmaa (tuttua ja turvallista;)

Vaan oon viimeisissä inserteissä paneutunut ruokapuolen asioihin ja viitannut etiopialaiseen ruokaan. Ilokseni saan Etiopiasta asti vieraita sunnuntaina (aivan yllättävästi sain illalla tekstiviestin), joten nyt täytyy kunnostautua suomalaisen ruuan tekijänä. Haluavat varmaan tutustua vuorostaan meidän antimiin. Mitäs sitä keksis...karjalanpiirakoita, lihapullia, perunaa jossain muodossa ja leipoisko muutenkin pullia vai oliskohan omenapiirakan vuoro nyt kun on omenoitakin omasta takaa...Täytyy keksiä jotain kivaa. Meidän oma pieni 2v- mies puhua pulputtaa niin paljon, että varmaan opettaa vieraillekin vähän suomenkieltä.

Tämä kuva on otettu vuosi sitten, mutta toivotetaan sen tunnelmissa kaikille jotka luette tätä oikein ihanaa viikonloppua!

Blogger muuten takkus aikalailla tässä kirjoitellessa...grrrr

Syksyn lämmikkeeksi

2010-09-09T21:58:00.001+03:00

Viime viikon luomulaatikko oli pullollaan vihanneksia. Paria vihannesta en tunnistanut, mutta nyt on myöhäistä ottaa kuvaa kysyäkseni mitä olivat. Muhivat alakerrassa sähköisessä savipadassaan. Voitin mukavuudenhalun ja otin puukon kilttiin käteeni ja paloittelin menemään pataan muhimaan. Huomenna nimittäin tulee taas uusi laatikko...enkä kestä ajatusta siitä, että jääkaapin paras anti on jäänyt syömättä ja nahistuu pilalle laiskuuden takia (ikuinen taistelu). Vaan maisteltiin keskimmäisen pojan kanssa jo keitosta ja se lämmitti kivasti syksyisessä illassa. Poika kyseli, laitanko berberiä kaikkeen ruokaan. Se on sellainen etiopiasta tuotu mauste, joka sisältää ainakin kuivattua chiliä, inkivääriä ja valkosipulia. Paljon sitä tulee käytettyä. Tuli muuten hihiteltyä pizzalle, jonka nimi oli Berlusconi kun kävelimme mainoksen ohi tänään. Siinäkin oli reippaasti vahvoja makuja päällä.

Injera

2010-09-08T09:29:00.001+03:00

Käytin suuren osan eilisestä jokavuotisen raportin tekemiseen Etiopiaan. Kuopuksen adoptioon liittyy sitoutuminen siihen, että teemme hänen synnyinmaahan raportin kehityksestä ja kuulumisista kerran vuodessa. En tiedä paljonko viranomaiset niihin paneutuu mutta ajattelen, että on hienoa kun huomioidaan myöskin mitä adoptoiduille lapsille kuuluu. Minulle se poiki myöskin inspiraation tejhdä kuopuksen hakumatkasta oleva kansio vihdoin viimein valmiiksi siinä ohessa. Niin paljon hienoja ja tunteikkaita muistoja pulppusi tämän tiimoilta. Blogiin valitsin kuvan etiopialaisesta kansallisruuasta injerasta, joka on lättyä muistuttava ja jonka päällä on eri nk. wotteja, joita lättyyn kääritään nautittavaksi. Osa oli aika tulisia. Näinä aikoina kun etnisiä ravintoloita on enenevissä määrin, suosittelen tätäkin maistettavaksi. Itse tykkäsin siitä kovasti.

Pohjanmaalta

2010-09-07T22:35:00.001+03:00

Nappasin kännykällä kuvan äitini vanhasta kuvasta jossa oikealla istuu pohjalaisessa talossaan äitini isoäiti (1800-luvullahan sen on täytynyt syntyä) tekemässä ruokaa. Väkisinkin nousi mieleen miten olis ihmetellyt jos olisi tiennyt että joku päivä kuvakin näkyy näyttöjen kautta muille ihmisille. Vai olisko vain ihmetellyt miten moni kaipaisi tuollaista uunia huusholliin kun on kerran lämmin tupa ja uuni joka lämpenee napista. Mene ja tiedä mutta kivasti istuvat siinä puhaltamassa yhteen hiileen, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä ;)

Tulipa luettua

2010-09-06T21:38:00.003+03:00

No joo, ihan olen itsekin ihmetellyt minne mun lukemiset on jäänyt. Kummasti nyt kun on töissä ja puolet enemmän hommaa tulee myöskin luettua.Viikonloppuna luin vihdoinkin nämä Marklundin kirjat joista olen kyllä kuullut aikaisemmin. Johan oli tarina! Kirjat esittävät ne tosielämään perustuvana mutta luettuani netistä artikkeleita koskien niitä, kävi selville, että moni asia kuitenkin oli todellisuudessa erilailla. Tosin kertomuksen ydin: ruotsalainen hyvin menestyvä nainen joka rakastuu väärään mieheen ja joutuu niin vainotuksi että päätyy maan alle, aluksi Ruotsissa ja kun se ei onnistu niin turvapaikan hakijaksi USA:han, on ilmeisesti totta. Oikeusvaltio kun ei pysty hänelle takaamaan mahdollisuutta elää turvassa x-miehen vainoilta. Lisämausteen kirjoihin tuo miehen vierasmaalaisuus ja kulttuuritausta (ja siitä syntynyt keskustelu, "debatti" niin kuin ruotsissa sanotaan). Marklundia onkin tahoilla syytetty rasismin lietsomisesta. Uusi ruotsalainen mies on kirjassa lähes kaikkeen venyvä turvasatama. Joka tapauksessa vaikuttasi siltä että lait ja säädökset kyllä ovat mutta niiden toteutus (sosiaalipuolen, poliisin ja oikeuslaitoksen) ei toimi sikäli kun vastassa on tarpeeksi röyhkeä rikollinen. Kaiken huippu oli juonen sisällä oleva uhreja auttava salainen säätiö joka laskutti yhteiskuntaa palveluista, jotka eivät koskaan toteutuneet. Pelokas piiloutuja kun ei ole paras mahdollinen oikeuksiensa perään katsoja.

Marklund on dekkarikirjailija, eikä ihme että rauhaa en saanut ennenkuin olin saanut luettua kirjat loppuun. Tosin tämä erittäin rasittava piirre on aina mukana kun luen kirjoja. Urakkana niitä sitten tulee luettua yömyöhään. Vaan tuntui se sitten sitäkin hienommalle nukahtaa ukon kainaloon aamuyöstä.

Värejä

2010-09-04T11:36:00.000+03:00

Kuopuksen uudet lapaset ja villasukat innoitti näiden värejen maailmaan.

Syksyiset tunnelmat maalta

2010-09-01T18:15:00.000+03:00

Vielä on ehditty viettää hetkiä maalla. Tällä hetkellä meidän työajat sovitetaan niin että kuopus saa olla kotona vielä tämän vuioden. Olen puoliaikaisena töissä ja mies tekee kolmivuorotöitä. Ilokseni meille kuitenkin siunautui yhteinen vapaa viikonloppu. Humala tervehtii viikonlopunviettäjää (ihan tuo kuvassa oleva vihreä köynnös) torpan ovella. Poimiikohan joku niiden käpyjä johonkin käyttöön? Jonkinlaista teetä niistäkin voisi ilmeisesti tehdä. Ei tiedä minkä sortin terveysvaikutukset siinä roikkuu käyttämättöminä =/

Kun avaan ikkunan tuvassa, nautin erityisesti ihanan syksyisestä tuulenvireestä ja odottelen, että pääsen poimimaan omenoita. Tikapuut on kuten näkyy haettu uima-altaalta valmiiksi.

Kuopus on kuten aina vauhdissa, eikä sille riitäis millään äidin luonnonkokemukset vaan vauhtia ja räiskettä täytyy tulla tuutin täydeltä...välillä. =)

Sitten taas välillä voi ihan leikkiä ulkona rauhassa, vaikka kottikärryn rengasta pyöritellen ja välttäähän se vanhempien silmä aina senverran sopivasti, että ehtii keksiä kaikenlaista jännittävämpääkin. Kirves ja vasarakin olis niin houkuttelevia, vaan ihmeen nopeesti on otettu pois just kun olis päässyt kokeilemaan miten niillä luontoa kesyttäisi.

Syksyn iloa on kaikenlaisten satojen korjuu kuten viinimarjat

ja omenat.

Illalla saunottiin ja ihasteltiin auringonlaskua (häiritsevästi tulee mieleen tuon saunan maalamisen tarve kaiken keskellä...ikään kuin mikä ei kuulu joukkoon. Äh, munhan oli tarkoitus kirjoittaa kiva syksyinen tunnelma maalta...)

Tämä Dahlia jatkaa sitkeesti kukkimista. Oli muuten ensimmäinen Dahlia torpalla vaikka onkin nimikkokukkamme. Vaan parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Kattauksista puheenollen

2010-08-31T12:48:00.004+03:00

Quinoa, vartaita, patonkia ja salsaa.

Ruuan päälle keskustelua siskosten kesken terassilla. Siskon mies ja meidän kuopus liene löytäneet jotain mielenkiintoista tutkittavaa maastosta!

Pöytä katettu

2010-08-29T14:12:00.000+03:00

Kuopuksen kanssa ulkoillessa ehtii nähdä kaikenlaista. Tämä pieni kaveri tuli kattauksineen vastaan isän kanssa ulkoillessa. Nappasin kuvat tiedostoista, koska tämä kaunis luonnonmukainen kattaus viehätti silmääni.

Punaista, sinistä ja valkoista

2010-08-27T18:20:00.007+03:00

Kesän mökkitunnelma syntyy meillä merihenkisesti sinisestä. Kotona meillä ei ole sinistä paljoakaan mutta torpalla se kuuluu tunnelmaan...niinkuin kirkkaanpunaiset makeat mansikat! Vanhaan tuoliin ompelin keväällä tilkuista päällisen; värit saavat minut iloiseksi.

Veden äärellä

2010-08-26T21:49:00.005+03:00

Huh, rupeshan tuo edellinen lumikuva itseäkin puistattamaan ;) Oli muuten mahtava lillua vedessä kesän helteissä. Loppukesästä kuopus vain sanoi "lishää" kun yritettiin ottaa altaasta pois kun leuka värisi kylmästä (voi, taasko mä tuohon kylmään päädyn...). Sillä on mun luonto! =)

Vaihtelua

2010-08-25T13:06:00.005+03:00

On siinä vain hurja ero. Mä siis jatkan kesän väliin jääneillä inserteillä ja kuten näkyy aloitankin työstämään kesän loppumista;)

Kesäisistä tunnelmista vielä...

2010-08-25T11:58:00.005+03:00

Ja kun sitä tuli niin sitä tuli; vettä siis.

Vihreää kultaa

2010-08-25T11:49:00.003+03:00

Mainitsin edellisessä insertissä siitä luomuviljelystä ja ajattelin laittaa vielä kuvan miten kohisten nämä myrkyttömät syötävät kasvavat. Tämä perhe sai maakellariinsa koko talven varalle kasviksia. Luin Hesarista vietnamilaisesta perheestä joka palstallaan (ja neljällä pakasteella) pystyi samaan. Meille tulee kerran viikossa laatikollinen biologisia kasviksia läheiseltä viljelijältä mutta yhä unelmoin siitä, että voisin enenevässä määrin kasvattaa niitä itse. Meidän omassa puutarhassa saatiin suhteellisen uudesta puusta kirsikoita ensimmäistä kertaa!

Autoilua

2010-08-25T09:59:00.005+03:00

Tämä auto on parista pyörästä ja olisko tynnyristä (?) tehty. Kulki muuten ihan eteenpäinkin! Polkuauto siis. Olimme mökkikyläilemässä ja tutustumassa luonnonmukaiseen viljelyyn. Ei epäilystäkään etteikö kuopus viihtynyt!

Pienet ystävät

2010-08-24T22:05:00.003+03:00

Ötököitö, ötököitä...Ei sellaista paratiisia, etteikö näitä kavereita näkyisi :/

Kesän tunnelmia maalta

2010-08-24T21:41:00.013+03:00

Eipä musta ole kovin usein ollut bloggailijaksi tänä kesänä. Ehkä osa syy on tässä harvinaisen kauniissa kesässä. Lämpö vei mennessään. Tänään ajattelin laittaa muutaman kesäisen insertin ja tässä muutama kuva Dahlian porukasta joka hyvinkin rennoin mielin vietti kesää maalaisissa maisemissa.

1999-2010

2010-08-24T20:40:00.003+03:00

Tervo kirjoitti Hesariin muistokirjoituksessaan ystävän menetettyään;
rakkauden hinta on suru. Se tulee mieleen kun mietin tämän kesän surua koskien tämän pienen elämän päättymistä.

Lämpöä ulkona ja sisällä!

2010-05-17T12:01:00.005+03:00

Keväinen, ehkäpä nyt jo kesäinen tervehdys tänne blogiinkin! Ovet ja ikkunat levällään tässä nautiskelee lämmöstä ja uudesta kesästä enemmän kuin koskaan aikaisemin (siltä se tuntuu). Minne hävisi kaikki lumi?? Keleistä huolimatta olemme päässeet ihmeen vähän maalla käymään mutta yksi päivä herättelimme uutta sesonkia sielläkin käyntiin. Uusi katto on kun onkin valmis.

ja tuvan lämpö varmistettu!

Toisin kuin kuvittelin, jää tämä insertti näin lyhkäiseksi ...huhuillaan jo mukaan tuolla alhaalla joten palailen. Ehkäpä seuraavalla kerralla olen jo maalannut tuon uuden katon!
Nauttikaa kaikki lämpöisistä päivistä!

Uutta järjestystä

2010-04-24T11:20:00.008+03:00

Kevään edetessä on tullut järjestettyä olohuone uusiksi. Vanhaa ulos...muttei uutta vielä tilalle. Lähinnä odotellaan uutta ovea olohuoneesta ulos, mutta se ei ole vielä tullut. Huonekalut kuitenkin löysi uudet paikkansa. Innostuin maalaamaan vanhaa nukkekotia jonka ostin aikoinaan puusepältä vankilassa, ollessani siellä töissä. Siinä on pärekatto ja kaikki. Kovin oli päässyt lasten käsissä kulumaan. Kuopus ei varmaan haikaile nukkekodin perään joten nyt se on maalattu valkoiseksi ja on olohuoneen vitriinin päällä. Siihen voisi vielä hankkia ledit sisälle niin tunnelma olisi taattu!
Ja mitä teki kuopus kaiken tämän muutoksen keskellä...;)

Sähköinen haudutuspata

2010-03-24T20:54:00.004+02:00

Tässä on nyt sitten uusi ystäväni keittiössä: haudutuspata! Ta da da daaa! Kokeilin sitä tänään ihan vain täysjyväriisin ja vihannesten (toki tukku mausteita!) kanssa. Laitoin saviseen pataan ainekset, sähkö päälle ja asioille. Tullessani kotiin oli ruoka valmista ja pata pienellä lämmöllä pitäen komeutta lämpimänä. Kaikkea ne keksii... =)

Pieni mestarikokki

2010-03-22T12:26:00.003+02:00

Viikonloppu tuli vietettyä poikain kanssa; kolme miehistä jälkikasvua, mies ja pikku uros-koiramme. Tyttö oli ystävättären luona. Keskimmäinen poikalapsi hoksasi asemansa keittiössä (meillä tyttö yleensä häärää omistajan elkein keittiön valtakunnassa). Lyhyen harkinnan jälkeen poika innostui suunnitelemaan hampurilaisten tekoa, mikä olikin ihan "miehekäs" vaihtoehto. Yhdessä sitten mausteltiin jauhelihasta pihvejä ja ladattiin sämpylöiden väliin niin paljon mestarikokin suunnittelemia aineksia, että hampurilaiset piti tarjota kahdessa osassa. Rohkea sitten yhdisti kädessään nämä osat ja sai syödäkseen ehkä maukkaimmat hampurilaiset mitä itse olen koskaan saanut.

Inspiraatiota

2010-03-14T11:11:00.007+02:00

Kylmät kelit saivat meidät monina päivinä kaupungille ostoskeskuksen vilinään. Pikkuinen istui karusellissä ja muissa paikan laitteissa, juoksi ja sai hyväksyviä katseita ja välillä eläkeläiset innostuivat moikkailemaan ja kertomaan miten söpö pieni jälkeläisemme on. Mieli lämpeni samaa tahtia kun kelit kylmenivät. Näinä kertoina olen poikennut suomalaiseen kirjakauppaan ja viime kerralta kotiin tuli mukaan Karen Howes:n: Vacation Homes. Torpan uusi kevät mielessä olen katsellut kuvia, eikä tänäkään keväänä säästytä uusien remppakohteiden aloittamiselta... Kuvien tiimoilta unelmoin uudesta lattiaväristä, katon viimeistelystä ja uusista maalipinnoista osassa huonekaluja. Onneksi nykyään on niin paljon lehtiä ja kirjoja joista hakea inspiraatiota. Näiden lukijana olen kyltymätön. Hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty! ;)